Tilanneraportit vuorelta

Ylihuomenna koittaa vihdoin pitkään odotettu reissu.
Pyrin kirjoittamaan lyhyitä tilanneraportteja myös vuorelta Relaa.comin blogiini.
Jos yhteydet pelittää, voitte seurata etenemistäni Suomen parhaalta ulkoilufoorumilta osoitteessa: http://www.relaa.com/blogi/pikku-matti-maailmalla

Jännitys kasvaa

Puoli vuotta kuluu nopeasti. Ensi viikolla istun tähän aikaan toivottavasti helikopterissa matkalla pohjoiselle Inylchek-jäätikölle. Täytyy myöntää että pikkuhiljaa alkaa matka jännittää. Kaiken pitäisi olla kunnossa mutta jostain mieleen kiirii pieni epäilys, että mitä jos ei olekaan. Jos vaikka joku matkustusasiakirja puuttuu tai jos vakuutukset ei ole voimassa.
Olen nyt koittanut tsekkailla nämä asiat kuntoon, että voi sitten rauhallisin mielin nousta koneeseen. Luultavasti kuitenkin hermostuneisuus vaan kasvaa matkan lähestyessä, ja helpottaa toivottavasti viimeistään Tien shan-vuoriston syleilyssä. Kaikenlaista pientä muistamista ennen lähtöä on. Pitää hankkia lääkkeitä, ostaa kaikkea pikkusälää ja sitten vielä miettiä, mitä ottaa matkaan. Olen tässä kevään aikana koittanut muodostaa pientä listaa kaikista tavaroista joten eiköhän ainakin suurin osa tarpeellisesta tavarasta lähde mukaan. Ainakin sen verran että kiipeily onnistuu.

Keskiviikkona lennän siis Istanbulin kautta Alma Ataan, josta Kan tengrin porukka tulee mut hakemaan. Torstaina aamulla shopautetaan eväitä ja ajetaan muutama sata kilometriä autolla Kara-karan leiriin 2800 metrin korkeuteen. Siellä aklimatisoidun perjantain kiiveten ympäröiville kukkuloille, joista korkein on muistaakseni hieman yli neljä kilsaa. Lauantaina, jos sää sallii, koittaa helikopterilento jäätikölle. Aika kova nousutahti, toivotaan että elimistö ehtii sopeutumaan.
Seuraavat vajaa kolme viikkoa onkin varattu sitten Khan tengrin kiipeämiseen. Viime kerrasta muistan kuinka oli jotenkin raskasta olla jäätiköllä niin pitkään näkemättä muita värejä kuin valkoista, mustaa ja harmaan eri sävyjä. Sitten kun lennettiin alas takaisin kaikki oli äärettömän värikästä.
Paluumatkalle lähdetään 15.8 tienoolla. Sama reissu kun menomatkalla paitsi käänteisessä järjestyksessä. Kotona mun pitäisi olla 19. päivä elokuuta.

Monenlaisia ajatuksia on ollut reissusta tässä viimeisen viikon aikana. Mitä järkeä on lähteä yksin maailman toiselle puolelle, maahan jossa puhutaan mulle tuntematonta kieltä, kiipeämään keskelle yhdestä maailman eristyneimmästä alueesta. Suurimmassa osasta asioista, mitä tässä maailmassa tehdään, ei ole kuitenkaan mitään järkeä, joten eiköhän tämäkin järjettömyys hoidu samaan laskuun.
Matka lähestyy ja jännitys kasvaa. Tämä jännitys ei kuitenkaan ole sellaista epämielyttävää tuskaisuutta vaan mukavaa kutinaa vatsanpohjassa sekä kasvavaa lähdön odotusta. Uuden seikailun odotusta.

Viikonloppu juosten

Ilmoittauduin Keväällä elämäni ensimmäiseen juoksukilpailuun. Paavo Nurmi maraton kilpailtiin viime lauantana ja juoksin sielä puolimaratonin. Viime viikon alussa juoksin pari hieman pitempää lenkkiä ja loppuviikon päätin pyhittää levolle ja puolimaratoniin valmistautumiselle. Kevään mittaan olen useaan otteeseen miettinyt onko osalistumisessa mitään järkeä mutta onneksi lähdin kilpaan. Kokemuksena tuollainen massajuoksutapahtuma oli mahtava. Hyvä meininki kaikilla.
Ennen lähtöä sain pari kullan arvoista vinkkiä kaverilta joka oli lähdössä maratonille. Tärkein niistä oli että alussa kannattaa juosta kovaa jotta pääsee pois suurimmasta hälinästä. Eri aikatavoitteille oli omat jänikset joiden perään sitten lähdettiin pinkomaan. Mulla ei alussa ollut oikeen mitään aikatavoitetta. Ajattelin varovasti että jos 1 h. 45min pääsis, joten lähdin juoksemaan sellaisen jäniksen perään. Vauhti oli aika verkkaista joten päätin mennä ohi ja seuraavana sain kiinni 1h 40min jäniksen, tapasin yhden tuttavan jonka kanssa turistiin muutama kilometri. Ruissalon sillalla päätin lähteä eteenpäin kun potkúa reisissä tuntui riittävän. Loppumatka menikin sitten aika sutjakkaasti. Kolmisen kilometriä ennen maalia alkoi vatsalihas vähän kramppaamaan ja juokseminen oli tuskallisempaa mutta hammasta purren pääsin maaliin ajassa 1h.35min.32s. Joten aika oli 10 minuuttia nopeampi kuin osasin kuvitella. Tyytyväinen pitää olla.

Kisan jälkeen istuskeltiin maalisuoran tuntumassa ja katseltiin kun ihmisiä saapui taipaleeltaan. Söin ja join mahdollisimman paljon ja valmistauduin seuraavan päivän koitoksiin.

Venyttely ennen suoritusta on a ja o:)

viimeiset pari sataa metriä...loppukirin aika

Maalissa

urheilujuomaa

Viime viikolla juteltiin Mannin Ollin kanssa juoksuretkestä Kuhankuonolta Turkuun. Tarkoitus oli vetää pätkä sunnuntai-iltana mun töiden jälkeen. Olli oli kuitenkin sen verran kipeä ettei uskaltanut riskeerata kolmen viikon kiipeilylomaa Keski-Euroopassa joten lähdin matkaan yksin. Lähdin juoksemaan klo 21 illalla. Jalat olivat vielä kipeät edellisen päivän koetuksesta joten aluksi matkanteko oli kohtalaisen tuskaista. Pikkuhiljaa reidet turtuivat kipuun ja juoksu kulki paremmin. Alkumatka taittui joutuisaan mutta lopussa jalat alkoi painamaan ja joutui kävelemään aina välillä. Juoksin kuhankuonolta ruskolle ja sieltä teitä pitkin kotiin. Matkaa tuli yhteensä n. 45-50km ja aikaa meni 6h.45min taukoineen. Koitin kerran tunnissa lepuuttaa vähän jalkoja ja söin enugeelejä ja -patukoita. Rankka reissu mutta olipas mahtava tunne avata kotiovi ja kömpiä peiton alle nukkumaan. Uni maistui!

alussa hymyilyttää

Jossain puolessa välissä matkaa, ei enää hymyilytä