Palauttelua ennen seuraava koitosta ja mihin tällä kaikella tähdätään

Olihan se rankkaa :)

Nyt on melkein pari viikkoa kulunut Karhunkierroksen koitoksesta ja tänään oli oikeastaan ensimmäinen päivä, kun tuntui siltä että keho alkaa olemaan jokseenkin palautunut. Viime viikko meni lepäillessä ja uudelleen kävelemään oppiessa. Perjantaina lähdin porukkalenkille. Jonkin matkaa jaksoi juosta, kunnes jalat alkoivat ilmoittelemaan, että toppuuttelehan nyt... vielä ei olla palauduttu. Illalla olikin melko kauhea olo. 

Heti kisan jälkeen nukuin pari yötä  hieman huonommin ja oikeastaan vasta viikonloppuna stressitila tavallaan purkaantui ja väsymys iski.

Kolme päivää mökillä, 12 tunnin yöunet joka yö ja kevyt urheilu sysäsivät palautumista eteenpäin ja nyt alkaa tuntumaan kropassa melko normaalilta. 

Otan vielä varoiksi tämän viikon melko kevyellä ja ensi viikolla alkaa sitten kolmen viikon tehosetti ennen Ylläs-Pallas-Hettaa. Ihmeitä tuossa kolmessa viikossa ei ehdi tekemään. Jos saisi vähän vertikaalimetrejä alle ja pari pidempää lenkkiä niin sitten olen totaalisen valmis starttiviivalle.

Nyt vasta alkaa kehossa tuntumaan, miten hyvää tuollaisen yli vuorokauden mittaisen liikuntasuoritteen tekeminen saa aikaan. Vaikka matka oli raskas, koko ajan maaliviivan ylitettyäni on ollut sellainen fiilis, että tätä lisää. Tuntuu että elimistön stressitasot on olemattomat ja elimistö toimii paremmin kuin pitkään aikaan. Ruoka maistuu, unta riittää ja vireystaso on omaa luokkaansa. Kait tuollainen elimistön voimavarojen totaalityhjennys on ihan hyvä keino laittaa elimistö niin psyykkiseltä ja fyysiseltä osalta kuntoon kuntoon, suosittelen!

Nyt tosiaan on kolmisen viikkoa hyvää aikaa treenata Pallakselle. Kisa tulee olemaan hieman lyhyempi kuin Rukalla. Toisaalta nousua tulee noin 700 metriä enemmän ja tässä mäkiä on tasaisesti koko matkan varrella lukuunottamatta lopun tiepätkää. Huomiollepantavaa on että nousut on melkolailla, lukuunottamatta paria poikkeusta, loivia ja jopa juostavia jos virtaa riittää. Myös alamäet ovat monessa kohtaa mukavan loivia ja juostavia jos jalka nousee. Lähden samalla taktiikalla liikenteeseen kuin Rukalla, eli ensimmäiset 75 kilometriä rauhassa Pallaksen huoltoon ja sen jälkeen juostaan maaliin vajaa 60 kilometriä sen verran mitä jaloista irtoaa. 

Treenin kannalta ajattelin ensiviikolla panostaa mäkitreeniin ja rauhassa koittaa kerätä vähän verttitonneja. Viikonloppuna pari pitkistä. Seuraavalla viikolla onkin juhannus, joten ainakin viikonloppuna voisin vetää hyvä back to backin Kustavissa ja alkuviikosta verttiä. Kolmannella viikolla alankin jo hieman himmailemaan mutta alkuviikosta voisi muutaman lyhyemmän treenin vetäistä. Loma alkaa perjantaina ja viikonloppuna pääsen Kolille vetämään yhden täsmätreenin. Ajattelin mahdollisesti juosta vaikkapa Herajärven eteläpään lenkin jossa on hyvää korkeuseroa. 

Siitä eteenpäin onkin sitten palauttelua Pallakselle lomailun merkeissä.

Tämän kauden tavoitteeksi, voi nyt karhunkierroksen jälkeen paljastaa pisteiden keräämisen maailman legendaarisimmalle polku-ultralle. Ja sehän on Ultra Trail Du Mont Blanc eli UTMB, joka juostaa vuosittain lähtöpaikkanaan Chamonix. UTMB:llä on mulle erityinen merkitys. Ensimmäisen kerran kun saavuin Chamonixiin joskus 15 vuotta sitten, kuulin tästä kisasta ja silloin se vaikutti niin järjettömän kovalta suoritukselta etten pystynyt edes käsittämään, miten joku voi tuollaisen matkan taivaltaa. Viellä pari vuotta sitten, tai oikeastaan viime vuonnakin, tuollaisen matkan juokseminen oli jotenkin utopistista. 

Nyt, vaikka matka edelleen tuntuu käsittämättömän pitkältä, 168 kilometrillään ja kymmenellä verttikilsallaan, on se jotenkin käsityskyvyn piirissä. Siihen kisaan pääseminen yksi suurimmista unelmista joita voin kuvitella tällä hetkellä. Oikea superunelma!  

Päästäkseen kisaan, täytyy kahden vuoden aikana kerätä vähintään 15 pistettä, enintään kolmesta kisasta. Jokainen isompi kisamatka on pisteytetty tietyillä polkujuoksun kattojärjestön määrittämillä pisteillä. Esimerkiksi karhunkierroksesta sai 6 pojoa plakkariin. Pallakselta saan tilille 5 pistettä, mikäli pääsen maaliin. Syksylle on ohjelmoitu vielä yksi kisa. Lokakuun puolivälissä juostaan Italiassa,
Milanon pohjoispuolella Ultra Trail Lago d´Orta, jossa osallistun 120 kilometrin taipaleelle. Sieltä saa maaliin päästessään 6 pistettä. 

17 pisteelläni voin osallistua loppusyksyn UTMB arvontaan. Mikäli onni potkii, saan paikan ja pääsen kisaan. Mikäli onni ei potki, joudun ensi vuonna osallistumaan uudelleen arvontaan. Pitäkää peukkuja :)

Vaikka tänä kisakautena kisoja on vain kolme on matkaa juostavana yli 400 kilometriä ja vertikaalinousuakin kertyy liki 15 kilsaa, mikä on aikamoisen suuri määrä tällaiselle tasangolla elävälle ultranoviisille. Tällä hetkellä kaikki näyttää kuitenkin valoisalle sen suhteen, että tavoite ei missään tapauksessa ole mitenkään utopistinen. Tämän kesän työmäärä on suuri mutta tavoiteltava palkinto on ehdottomasti sen arvoinen. 

Nähdään poluilla! 

Karhunkierros eestaas

Pikkuhiljaa ajatukset alkaa pysymään koossa viime viikonlopun juoksurupeaman jäljiltä. Tuollaisen matkan taivaltaminen on ollut mulle niin kauan silkkaa utopiaa, että edelleen tuntuu jossain määrin epäuskoiselta. Mä pääsin maaliin Karhunkierroksen perusmatkalla. Se oli mun tavoite ja mä tein sen. Oon edelleen jotenkin ihan häkeltynyt.

Olipas hieno nostaa tää kyltti kuvaan

Mutta.... palataan vielä hetkeksi kisaa edeltäviin tunnelmiin.

Ajeltiin Sannan kanssa keskiviikkona Vuokattiin ja torstaina Rukalle. Ilta kului ihmetellessä ja syödessä. Jotenkin jännitys oli erilaista kun aikaisemmin kisaa edeltävänä päivänä. Olin asettanut tavoitteekseni tähän päästä maaliin tyylillä millä tahansa ja jotenkin se helpotti jännitystä hieman. Illalla viellä pakkailin dropbag kamat ja käytiin Sannan kanssa huoltosuunnitelmaa läpi.

Tässä vaiheessa hymy oli vielä herkässä. 5 minuuttia lähtöön

Yö nukuttiin yllättävän hyvin ja aamulla numerolapun haku sekä muu tärkeä säätäminen. Pian kello lähestyikin puoltapäivää. Tällaiset tapahtumat on siitä hienoja, että näkee niin paljon tuttua porukkaa. Sen verran täpinöissään ennen lähtöä oli, että mulla ei kauheasti ole muistikuvia itse lähdöstä. Juostiin vaan ylämäkeen ja jokapuolella oli tuttuja kannustamassa meitä taipalleelle. Ihan järjetön fiilis ja pelkästään sen takia voin suositella lähtemään tälle perusmatkalle.

Lähdössä olin ryhmän keskivaiheilla. Kärjen juoksijat lähtivät omaa säälimätöntä vauhtiaan polulle. Mä koitin heti alusta asti edetä rauhallisilla sykkeillä, jotta kehon saa kunnolla käyntiin. Perjantaina lämmin ilma oli ehkä suurin menoa haittaava tekijä. Sekä vettä että suolaa kului paljon. Pikkuhiljaa punainen paita muuttui hartioista vaaleaksi suolan kuivuessa. Välillä pysähdyin hörppäämään vettä Kitkajoesta ja lippalakin kastaminen viileään jokiveteen teki terää. Matka kului vailla kiirettä Juuman huollon kautta Oulangalle, jonne saavuttiin illansuussa. Energiaa pyrin ottamaan säännöllisesti puolen tunnin välein ja sen imeytymisessä ei ollut suuremmin mitään ongelmia.

Oulangan huoltoon oli mukava juosta ystävien saattamana...54 kilsaa takana

Oulangan huollossa 54 kilometrin kohdalla näin ensimmäistä kertaa huoltotiimini Sannan sekä paljon kavereita jotka olivat tulleet kannustamaan ja auttamaan huollossa. Se virkisti mieltä suunnattomasti. Huolto toimi ja pian pääsin jatkamaan matkaa kohti Hautajärven kääntöpaikkaa. Tässä vaiheessa lähdin yksin matkaan. Pian kuitenkin takaa tuli kaveri jonka peesissä juoksin jonkin matkaa. Oulangan ja Hautajärven väli oli varmasti raskain osuus koko kisassa meikäläiselle. Suuren osan matkasta taivalsin yksin. Jaloissa ei tässä vaiheessa tuntunut olevan tehoja jäljellä. Kymmenisen kilsaa ennen Hautajärveä kisan kärkijuoksijat tulivat vastaan ja samalla naisten sarjan kolmantena ollut juoksija otti mut kiinni. Tästä sai mukavasti lisäenergiaa ja yhdessä jatkettiin matkaa aina huoltoon asti niitä näitä rupatellen.

Huollossa oli yllätysvastaanotto kun Sannan lisäksi Hilanderi ja Sari olivat siellä kannustamassa. Todella virkistävää. Puolivälin huolto otti aikaa ja istahdin hetkeksi alas. Join ja söin reippaasti. erityisesti kahvikupponen teki tässä vaiheessa terää. Vaihdoin kengät ja sukat ja pikkuhiljaa olin valmis lähtemään paluumatkalle. Tässä vaiheessa yö oli pimeimmillään, mutta silti näki hyvin ilman otsalamppua. Viileässä kesäyössä oli mukava taittaa matkaa vaikkain jalka painoi edelleen melkoisesti. Koko ajan tuli hautajärvelle suuntaavaa porukkaa vastaan ja siinä jaettiin tsemppejä puolin ja toisin.

Melko freeshi olemus vielä Hautajärvellä... 84 kilsaa takana

Noin puolessa välissä tätä etappia pari kaveria ohitti mut. Siinä vaiheessa alkoi myös aurinko nousta värjäten vaaran rinteet punallaan. Todella kaunista. Taianomainen fiilis. Koitin hölkkäillä alamäet ja ylämäet meni kävellessä. Noin kymmenen kilometriä ennen huoltoa tapahtui se mistä olen kuullut ultrajuoksun yhteydessä puhuttavan. Olo oli todella synkkä ja kiipesin oulankajoenpenkkaa ylös. Viimeisellä askeleella astuin korkeamman  penkan päälle ja silloin reidessä tuntui uskomaton keveys. Lähdin juoksemaan ja kaikki tuska jaloista oli yhtäkkiä tiessään.

Trance soi korvalapuista ja juoksin tasaista neulaspolkua sen kummepia ajattelematta. Mä kiidin läpi aamuöisen metsän. Sen fiiliksen täytyy olla yksi hienoimmista ikinä mun elämässä. Juuri edellisenä aamuna olimme puhuneet siitä että ihmiskeho on siinä vaiheessa, kun tuntuu että ei enää jaksa, käyttänyt 25% potentiaalisesta energiastaan. Järkeilin että nyt mennään sitten niillä lopuilla 75% varastoilla, ja iloitsin menemisen riemusta. Sain napattua tällä välillä pari selkää ja yksi kaveri lähti peesiin juoksemaan.

Nyt painaa jo ehkä hieman enemmän... about 115 kilsaa takana

Huoltoon tulin hyvillä voimilla. Siinä oli sen verran kylmä että join ja söin tarvittavat ja jatkoin matkaa. Nyt oli jo varmaa että pääsen maaliin vaikka ryömimällä, joten rauhassa jatkoin menemistä. Jalka painoi. Enimmäkseen kävelin ja välillä koitin hölkätä kevyempiä pätkiä. Maisemat oli aamuisessa metsässä aivan mahtavia. Lämpötila alkoi nousta ja siinä vaiheessa alkoi hetkellisesti nukuttamaan, mutta se meni ohi melko nopeasti. Nyt sain mennä melkolailla yksikseni Juuman huoltoon asti. Kitkajoen varressa katselin polulta alas veteen. Lähes jalkojeni juuressa kirkkaassa vedessä oli uskomattoman iso, varmaan puolimetrinen harjus syönnillään. Sitä pysähdyin hetkeksi katsomaan. Kaunis kala auringon valaistessa sen suurta purje-evää. Hieno hetki.

Juuman huollosta eteenpäin menin todella rauhassa. Heti huollon jälkeen alkoi nopeimmat lyhempimatkalaiset ohitella meikäläistä. Heidän tsempeistään sai todenteolla voimaa loppua kohti. Näin paljon tuttuja ja tuntemattomampia ja tsemppejä jaettiin säästelemättä. Jossain vaiheessa alkoi oikean jalan kenkä painamaan kehräsinluuta. Koitin viritellä erilaisia teippiratkaisuja mutta parhaaksi osoittautui kävellä kenkä auki, joka sekin tuotti järjetöntä tuskaa. Reidet olivat tässä vaiheessa jo sen verrän tuskaiset että juoksemisesta ei tullut yhtään mitään. Ylämäet tunkkasin vauhdilla, mutta alamäissä iski tuska. Onneksi Sanna toi toiset kengät Konttaisen huoltoon, joilla pääsin jatkamaan maaliin.

Jossain Juuman huollon jälkeen. Askel painaa jo melkoisesti mutta tasaisen hitaasti taival jatkuu maalia kohti.. about 150 kilsaa takana

Viimeisellä etapilla vaarojen yli tunnelma oli todella korkealla. Kanssajuoksijoita oli paljon ja kaikki tsemppasivat meikäläistä todella paljon. Sen tuoma voima auttoi mua eteenpäin. Lopulta koitti viimeinen alamäki ja ylämäki ja sitten laskettelu maaliin.

Kaiken tuon kolmenkymmenen tunnin aikana kokemani jälkeen maaliintulo oli järisyttävä tunne. Kaaduin punaiselle matolle ja iloitsin onnestani. Olin tehnyt jotain mihin en ollut kyennyt pystyväni. Pääsin maaliin satamailisen. Tavoite oli täyttynyt. Sanna löi mulle kylmän oluen kouraan ja istahdin tuolille katselemaan hälinää. Oli mukava katsella kun tutut ja tuntemattomat pääsivät maaliin. Kaikki näytti olevan yhtä onnellisia matkasta riippumatta. Tätä on se suuren urheilujuhlan humu. 

Maalituuletukset.... 168 kilsaa takana

Oon välillä ajatellut että tällaisen matkan juokseminen on varmaan vähän samanlaista kun ison reitin kiipeeminen ja siihen sisältyvä säätäminen. Muistan kun Patagoniassa istuttiin teltan edessä jonkun 26 tuntisen kiipeilysetin jälkeen. Juoksun aikainen ja jälkeinen olotila oli täysin sama. Sitä on todella vaikea lähteä sanoin kuvaamaan. Suurin osa muistikuvista on hieman utuisia ja voin todeta että kaikki negatiiviset fiilikset, joita todellakin oli paljon matkan aikana, ovat jääneet jonnekin maaliviivaa edeltävälle taipaleelle. Jälkeenpäin juoksusta on jäänyt lähinnä sellainen muistikuva että olin 30 tuntia kuin pienessä nousuhumalassa. Tätä lisää.

Se oli siinä... Onnellinen

Kiitos erityisesti NUTSin poppoolle erinomaisen tapahtuman järjestämisestä sekä kaikille kavereille joiden kanssa ollaan keväällä treenattu, kanssajuoksijoille joiden kanssa juostiin yhtämatkaa ja kaikille kisassa mua huoltaneille ja kannustaneille. Erityiskiitos Sannalle, joka jaksoi yön pikkutunneilla pitää huolta siitä että mulla oli kaikki hyvin. Ilman sua mä en ois pystynyt tähän.

Maalialueella chillailua ja kokemusten kertaamista hyvässä seurassa

Jalat alkaa olemaan palautunut kisasta. Vielä väsymys painaa ja polvet on juostessa vähän kipeät. Kuitenkin ajatukset siintää jo Ylläs-Pallas-Hetta -juoksussa joka starttaa heinäkuun puolivälissä. Siellä nähdään siis seuraavaksi :)

Kaikki kuvat: Sanna S.

Ennakkotunnelmia Karhunkierrokselle

Kevään aikana on tullut juostua monenlaisella alustalla monenlaisissa maisemissa.

 Kylläpäs kevät menikin nopeasti ja kilometrejä on kertynyt ihan mukavasti. Nyt on viimeiset hetket alkaa jännittämään kahden viikon päässä siintävää Karhunkierrosta. Tai rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ollaan sitä jo fiilistelty muutaman viikon ajan. Välillä tuntuu siltä, että pääsis jo matkaan, kun taas toisena päivänä kauhunsekaiset aatteet valtaavat mielen ja haluaisi unohtaa koko satamailisen. Sitä se toisaalta on ollut parina aikaisempanakin keväänä vaikka matkat ovat olleet lyhyempiä, joten mistään uudesta tunteesta ei ole kyse.

Talvella pääsi treenaamaan poikkeuksellisesti myös jäällä. Merenjään äärettömyys pistää sanattomaksi

Kirjoittelin alkukeväästä treeniohjelmastani tälle keväälle ja nyt voin todeta pysyneeni ohjelmassa yllättävän hyvin. Tai siis paljon paremmin kuin aikaisempina vuosina. Helppoa treenaaminen ei ole ollut ja välillä on silkan väsymyksen takia tarvinnut jättää lenkkejä välistä, mutta suurempi motivaatio on pysynyt korkealla koko kevään ja pääpiirteittäin kevään juoksut on onnistuneet. Jotenkin tuntuu että se tietää hyvää kesää ajatellen. Toki välihuomautuksena täytynee todeta, että olen lähdössä matkan puolesta täysin tuntemattomalle alueelle, missä mitä vain voi sattua. 

Fyysisesti koen olevani ihan ok kunnossa starttiviivalle. Psyykkinen puoli tuntuu myös olevan kohtalaisessa kunnossa ja sehän näissä taitaa se tärkeämpi puoli ollakin. Todellisuudessa sen, miten kisavalmistelut ovat sujuneet näkee vasta siellä jossain sadan kilsan kohdalla, joten sinne asti täytyy odotella. Pääasia että pääsee rauhallisin ja tavallaan huolista tyhjin mielin matkaan.

Kevään treenaamiset ovat menneet siis hyvin. Neljän viikon syklitys on tuntunut sopivalta ja aina sitä neljännen viikon lopussa on ollut lopussa. Pääosin olen panostanut viikonlopun tupla- tai triplapitkiksiin jolloin pitkälle lenkille ollaan lähdetty aina vähän jo valmiiksi väsyneillä jaloilla. Alkuvuodesta ajattelin, että pisimmät lenkit olisivat jopa 50 kilsan luokkaa mutta siitä jouduin vähän tinkimään ja nyt parhaimmalla viikolla taisin juosta perjantaina 25 kilsaa, lauantaina 40 kilsaa ja sunnuntaina 30 kilsaa.  Lisäksi tein muutaman ajallisesti selkeästi pidemmän treenin jossa väsymystä on saanut vähän treenattua. Treenatessa tällaista pitkää matkaa varten, on maksimivauhti selkeästi tippunut.   Periaatteena pidin, että teen joka viikko yhden vauhdikkaamman treenin, mutta pääpaino on pysynyt pitkiksissä ja vertikaalimetreissä. Tässä vaiheessa kautta, kun kisaan on aikaa enää muutamia päiviä, täytyy tyytyä siihen että näillä mennään.

Loppukevään lenkeillä iloitsemassa kuivista poluista pitkän talven jälkeen

Psyykkeellä on todella suuri merkitys tällaisessa kisassa onnistumiselle. Sitä on melko vaikea treenata. 20 tunnin liikkumisen jälkeen, kun kunnon seinä tulee vastaan, elimistö koittaa tehdä kaikkensa että pysähtyisit ja lepäisit. Karhunkierroksella on reitti ja aikataulu tehty sopivaksi mahdollisimman helppoon juoksuun psyykkisesti. Aikaa oon riittävästi, 36 tuntia. Lähtö on sopivasti puolilta päivin, joten alkumatkan saa taivaltaa virkeänä päivänvalossa. Takaisinpäin tullaan yöaikaan jos aikataulu pitää kutinsa. Silloin väsyttää, mutta joka tapauksessa ollaan tulossa jo takaisin päin. Jakamalla matka huoltopisteiden välisiin etappeihin, matkanteko helpottuu hieman. Vaikka olisi loppu huoltopisteelle tullessa, todennäköisesti pieni lepo ja tsemppaus saa sinut jatkamaan eteenpäin seuraavaan huoltoon jossa sama toistuu.

Ravintopuoli kisaan on asia, jota olen tässä viime päivien aikana miettinyt paljon. Mulle selkeästi parasta ruokaa on kaikki kiinteä ja perusgeelit. Energiapatukoita, snickeressejä ja munkkeja olen syönyt treenilenkeillä. Jollain lenkillä taidettiin poiketa myös mäkkärissä, jossa vedin vegehampparin ja mansikkapirtelön. Täytyy sanoa että sen setin energia-anti oli ehdottomasti parhain koko keväänä. Karhunkierroksella hampparin ja pirtelön saaminen voi logistisesti olla ongelmallista, joten täytyy koittaa syödä jotain muuta. Piispamunkit on hyviä, sekä tietysti voileivät.  Karhunkierrokselle otan mukaan näillä näkymin geelejä, patukoita ja dropbägeihin voileipiä ja piispamunkkeja sekä inkivääriolutta, jolla on mukavasti vatsaa rauhoittava vaikutus meikäläiselle. Pääasia tässä on se että tulee syötyä tarpeeksi ja ruoka pysyy sisällä. Mulla ei onneksi ole suurempia ongelmia ollut tuon ruoan sisälläpysymisen kanssa.

Pieni lomamatka Kroatiaan pisti hymyn huulille. Tässä Visin saarella nauttimasta hyvistä poluista. Taustalla pari koiraa jotka tulivat morjestamaan kulkijaa.

Varustepuolella ehkä suurimmaksi kysymykseksi nousee kengät. Oikeastaan mulla on kaksi vaihtoehtoa joilla lähden matkaan ja toiset on sitten dropbägissä matkan varrella. Todennäköisesti valitsen lähtöön s-lab ultrat ja laitan sense ridet bägiin reitin puoliväliin. Matkaan lähden näillä näkymin shortseilla ja t-paidalla ja yöksi pakkaan mukaan jotain vähän lämpimämpää riippuen sääennusteesta. Kuivia sukkia laitan molempiin dropbägeihin jos jalat sattuu kastumaan. Tällaisissa kisoissa on tietyt pakolliset varusteet, jotka täytyy kantaa mukana. Vaatetta, energiaa, vettä ja muuta tilpehööriä. Ja sitten ajattelin ottaa sauvat. Kaikki mukaanlähtevä tavara menee liivissä. Todennäköisesti pärjään 5-litraisella s-lab sense liivillä mainiosti.

Toivottavasti olen kahden viikon päässä myös "ihan ok"-kunnossa maaliviivalla. Todennäköisesti, olisi ihme jos ei olisi, juoksun jälkeen on kuitenkin jonkinnäköistä "pientä" tuntemusta havaittavaissa kropassa jos tuon matkan taivaltaa. Rauhassa vaan matkaan niin hyvä tulee. Alun vaarat ovat sen verran jyrkkiä, että siinä keuliessa saa loppumatkasta melkomoisen kärsimysnäytelmän aikaiseksi. Joten mieluummin jonon häntäpäässä kuin, keulilla puuskuttamassa.

Kävi miten kävi, parin viikon päästä olen tätäkin kokemusta rikkaampi. Lähden todella hyvin mielin matkaan ja toivotaan että kaikki menee hyvin. Tsemppiä myös kaikille kanssakisaajille. Sanokaa moro, kun juoksette ohi meikäläisen taapertaessa kohti maalia!!

Ne pienet hetket

On jännää miten pienet ja mitättömältä tuntuvat fiilikset voivat nousta niin suureen merkitykseen. Vuosien saatossa mieleeni on kertynyt paljon hienoja muistoja kiipeilyn ja juoksun parista. Nämä pienet muistot voivat tapahtumahetkellä tuntua mitättömältä ja jopa epämiellyttäviltä kokemuksilta mutta jälkeenpäin ajateltuna ne tekevät koko harrastamisen hienouden ja motivoivat tekemään lisää. Muistelin viimevuosilta viisi muistoa jotka on jäänyt erityisesti mieleen. Tällaisten hetkien takia sitä jaksaa päivästä toiseen lähteä poluille. Jokainen lenkki, paikasta riippumatta, voi olla hetki uusille elämäni hienoimmille kokemuksille.

1.

Pienen pieni kuunsirppi siintää himmeänä kirkkaalla tähtitaivaalla, jonka kaupungin valot saa hohtamaan hennon punertavana. On ehkäpä tähänastisen talven kylmin ilta. Aurajoen jää paukkuu ja rätisee kun kylmenevä ilma saa sen halkeilemaan. Äänet kuulostavat välillä jopa pelottavalta, mutta tiedän että jalkojeni alla on ainakin parikymmentä senttiä kovaa jäätä. Vaikka olen vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, on erämaisen rauhallista. Hetki saa askeleen kevenemään entisestään. Kyllä talvi on vaan hieno.

kuva: Matti

2.

Aavikkomaisen karua maisemaa keskellä Atlantin valtamerta. Suuret aallot vyöryvät kalliorantaan ja niiden jyrinä rentouttaa mielen lähes meditatiivisella monotonisuudellaan. Askel kulkee rantakallioilla ja lapsenomainen uteliaisuus motivoi juoksemaan poukamasta toiseen. Mielenkiintoista tietää mitä seuraavien kallioiden takana on. Täälläkin tuntuu kuin olisin yksin, vaikka vain parin kilometrin päässä on turistikeskuksia ihmisvilinöineen.

kuva: Matti

3.

Uskomaton fiilis. Juoksu kulkee kuin siivillä. Olen viimeiset parikymmentä kilometriä odottanut seinää, joka katkaisisi menemisen riemun ja nyt saavutan jo asfalttitien. Näen edellä olevan tutun juoksijan vaaleansinisen liivin suoran päässä. Saan virtaa kiihdyttää askelta entisestään. Aamulla ennen lähtöä oli kaukaisena haaveena saada ehjä juoksu kasaan ja nyt olen tunnin edellä viimevuotista aikaani. Hoen mielessäni kisanjärjestäjän iskulausetta, "elämäsi paras juoksu". Se tässä on nyt kyseessä. Maaliviiva ylittyy ja olen häkeltyneen onnellinen.

Kuva: Onevision

4.

Kova vastatuuli riepottelee tuulitakkia ja ylämäki tuntuu loputtomalta. Sen jälkeen oleva yhtä loputon alamäki houkuttelee jatkamaan. Jotenkin tuulikin laantuu. Alamäkijuoksu alppipoluilla on hienointa. Sen olen oppinut viimeisten päivien aikana. Aamupala ja ensimmäiset kilometrit kankeilla jaloilla aamupalaa sulatellen. Pikkuhiljaa keho lämpiää ja kilometrit muuttuvat kymmeniksi kilometreiksi maisemia hämmästellen. Jossain vaiheessa väsyttää, täytyy syödä. Väsymyksen voittaa endorfiinihuuruinen juoksemisen ilo. Lisää ylämäkeä ja sen jälkeen alamäkeä. Illalla syödään niin paljon kuin suinkin pystyy ja aikaisin nukkumaan jotta seuraavana päivänä jaksaa toistaa päivän ohjelman.

kuva: Matti

5.

Loppunousu satamasta Kolin hotellille aamulla kello 6. On kylmä. Viimeisten kymmenen kilometrin aikana joka ainut askel on tuntunut vasemmassa jalassa samalta kuin sitä sahattaisiin irti. Väsymys painaa ja edessä oleva mäki on uuvuttava. Välillä ajatus lähtee harhailemaan muihin maisemiin ja havahdun juuri ennen kaatumista. Ajatus tämän surkeuden päättymisestä ja kisan keskeyttämisestä nousun laella on houkutteleva. Astun sisälle huoltotilaan ja saan lämmintä keittoa eteeni. Keksejä ja kuppi kahvia. Varma päätös keskeyttämisestä alkaa sulaa mielestä ja päättäväisyys jatkaa korvaa sen. Juokseminen tuntuu nautinnolliselta. Väsymys on tiessään.

kuva: Matti

Meikäläisen treeniohjelma keväälle

Vihdoin sain treenin aloitettua kunnolla ja viime viikko olikin heti todella hyvä treeniviikko. Kaikki suunnitellut treenit sain tehtyä hyvällä fiiliksellä läpi ilman suurempia murheita. Hyvän treeniohjelman löytäminen on vaikeaa ja se vaatii jokseenkin paneutumista asiaan.
Kait sitä voisi päättömästi juoksennella pitkin poikin, mutta tietynlaisen ohjelmarungon avulla hommasta saa, tai ainakin minä saan, paljon enemmän irti. Ohjelman suunnittelu onkin oma asiansa ja vaatii vähän kokeilumieltä.

Talven aurinkoiset päivät on ihan ässiä.

Olen itse tänä vuonna suunnitellut treeniohjelman runkoa. Netti on pullollaan ultrajuoksuun suunniteltuja treenisivustoja, joista saa hyvää osviittaa treeniohjelman runkoon ja jaksottamiseen. Olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä ja saanut mielestäni melko hyvän kokonaisuuden tälle keväälle aikaiseksi. Siihen miten paljon treeni rasittaa, vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä viikoittainen kilometrimäärä.

Aikaisemmilta vuosilta on jäänyt sen verran oppia takataskuun että maltti on valttia. Helposti sitä lähtee suunnittelemaan liian raskasta treenikokonaisuutta. Kolmivuorotyöläisenä työn rasittavuus asettaa omat vaateensa treenaamiselle, jotka tulee huomioida kokonaisrasituksessa. Onneksi pystyn suunnittelemaan työvuoroni siten että treeni kärsii mahdollisimman vähän. Olen esimerkiksi koittanut laittaa vapaaviikonloput koville viikoille jotta piiiitkät lenkit saa vedettyä levänneellä kropalla.  

Toinen seikka on unen määrä ja laatu. Kyllä se vaan niin menee että mitä paremmin ja pitempään nukun, sitä paremmin palaudun treeneistä ja jaksan treenata.

Kolmas seikka liittyy sapuskapuoleen. Siinä mielessä olen saanut viime vuosien aikana vatsan totutettua treenaamiseen, että pystyn lähtemään melko suurenkin aterian jälkeen juoksemaan kevyttä höntsää. Vähän tehokkaamman treenaamisen kanssa pitää ajoittaa syöminen tarkemmin. Aika pitkälti olen siirtynyt kasvispohjaiseen ruokavalioon sen vuoksi että sen jälkeen pääsee nopeampaan polulle.
Lopullisesti tärkein seikka on kuitenkin, että täytyy mennä fiiliksen mukaan.

Pikkupakkasessa lamppulenkillä

Vaikka treeniohjelmissa, joita olen nyt tutkaillut on suuriakin eroja, yhtäläisyytenä kaikissa korostetaan sitä miten tärkeä pitkillä matkoilla on, että treenaa sen verran maltillisesti ettei kroppa mene rikki. On jännä huomata miten paljon paremmin olen oppinut tuntemaan omaa kroppaani tässä viimeisten vuosien aikana. Jos joku paikka on kipeä, koitan aina viimeiseen asti järkeillä mistä se johtuu. Kunhan nämä syyt selviävät pikkuhiljaa tietää aina melko tarkkaan mistä mikäkin kiputila johtuu ja onko se normaalia treenaamiseen liittyvää särkyä ja voiko sille tehdä jotain. Siitä olen varma, ainakin omalla kohdallani, että kipu kuuluu tähän touhuun olennaisena osana jollain tasolla joka tapauksessa.

Tänä talvena on ollut ihan uskomattomia kuurapäiviä.

Ohjelmani on melko avoin siinä mielessä, että viikossa on ainoastaan tiistaina kovempi treeni ja viikonloppuna pitkät suunniteltu etukäteen. Sen lisäksi koitan tehdä yhden vähän vauhdikkaamman lenkin tai mäkitreenin torstaisin. Lihaskuntoa teen aina joissain väleissä pari kertaa viikossa. Kiipeily ja sen ohessa tehty satunnainen punttitreeni, on tähän asti ajanut melko hyvin lihaskuntoharjoittelun virkaa.

Vaihtelu on treenaamisessa tärkeää ja pyrinkin syklittämään oman treenaamiseni neljän viikon jaksoihin. Joka neljäs viikko on ns. lepoviikko jolloin juoksen fiiliksen mukaan vailla sen kummempaa treenitavoitetta ja mahdollisesti teen kaikenlaista muuta kivaa. Siitä siten seuraavat kolme viikkoa mennään nousevilla määrillä. Kovalla viikolla koitan juosta viikossa noin 14-15 tuntia, kevyellä viikolla määrän ollessa noin 10 tuntia. Maanantain olen koettanut pitää niin sanottuna lepopäivänä jolloin, juoksen mahdollisesti vain lyhyen ja hyvin rauhallisen lenkin. Kevättä kohden nämä määrät tulevat hienokseltaan lisääntymään.

Maanantaina oltiin Turku Trail Runnersilaisten kanssa lähimetsissä

Viikonlopun pitkisten niputtaminen on kuulemma avainsana ja munkin treeniohjelmassa on viikonlopuille suunniteltu rauhalliset pitkikset molemmille päiville. Pisimmillään koitan juosta tänä keväänä yhden 50 kilometrin lenkin noin kuukausi ennen karhunkierrosta. Se lauantaina niputettuna 30km lenkkeihin pe ja su saa varmasti sopivan back to back to back efektin aikaiseksi. Saa nähdä miten tämä treeni toimii. Nyt jo huomaa kunnon parantuneen viime vuosiin verrattuna melkoisesti. Se tietää ensi kesälle hyvää kun vaan paikat kestää.

Motivaatio on korkealla, se on kai tärkein asia harjoittelussa. Pitkään vaivanneisiin jalkojen kipuihin löysin syyn ja ne ovat olleet nyt melko hyvin hallinnassa. Aijai miten hienolta tuntuukaan juosta kivuitta. Se jo pelkästään saa motivaation nousemaan jonnekin taivaiden lakiin. Mulla on meinaan joka kevät ollut sama ongelma vasemman jalan kanssa. Nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että tänä keväänä tiedän miten tuon kivun saa pidettyä kurissa.

Ensi viikolla lähdetään etelänleirille Fuerteventuralle. Loma tuntuu hyvälle jo näin etukäteen ajateltuna. Sen jälkeen kevät jatkuu Suomessa ja jo reilu kolmen kuukauden päästä onkin sitten ensimmäiset suuremmat polkukinkerit Kuusamossa. Kevät menee nopeasti ja nyt täytyy koittaa saada treenisyklit kunnialla läpi.

Hieno lumipyryilma pistää miehen hymyilemään.

Kävin keskiviikkona ekaa kertaa naputtelemassa jäätä tänä talvena ja aijai miten mukavaa touhua se onkaan. Keskiviikkona sattui olemaan vielä täydellinen lumimyrskykeli joten kokemus oli huipussaan lumessa kahlatessa.

Eljas jääpuikkojen kimpussa

Vuoden ensimmäinen viikko

Suunnistuskartta tuli kuvioihin jo heti vuoden ensimmäisellä viikolla. Lupailee hyvää loppuvuodelle

Vuosi vaihtui vaivihkaa ja maanantaina juostiin Morriksen kanssa ensimmäinen metsälenkki vuonna 2018. Umpimetsää mökillä… se on hienoa, kun saa valita omat polkunsa ja välillä pääsee kunnolla kahlaamaan suossa. Morriskin nauttii mökkisaaren suomasta vapaudesta, kun saa temmeltää vailla ahdistavaa talutushihnaa.

Tehotiimi M&M jossain mökkisaaren rantakukkuloilla

Vuoden ensimmäinen viikko meni enemmän tai vähemmän vapaan merkeissä ja tiistaina lähdin tsekkaamaan pitkään suunnittelemaani polkupätkää Yläneelle. Juoksin tämän pätkän itsenäisyyspäivän marssilla ja silloin se vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että piti lähteä päiväsaikaan katsomaan mitä tuolla vaikeakulkuisella polkupätkällä oli tarjottavaa. Ja olihan sillä. Pirunkirkon patikka yhdistettynä kiipeilijän kierrokseen tarjosi ylivoimaisesti parasta polkupätkää pitkään aikaan. Paljon mäkeä, paljon mutkaa ja ihanan raskasta. Loppumatkalla mieleen juolahti idea haasteesta, jossa kyseinen reitti juostaisiin edestakaisin tieltä tielle. Nyt haaste on asetettu sosiaalisen median välityksellä ja ensimmäisiä aikoja odotellaan. Nopeimpien aikojen saalistajien kannattanee odotella hieman kuivempia kelejä J

Tällä kertaa aikaa oli kuvien ottamiseen. Ens kerralla ei hymyillä kun vedetään täysillä

Viikon toinen kohokohta urheilullisesti oli lauantainen Siuntiossa järjestetty Loppiaisrogaining. Tämä laji on minulle täydellisen uusi, joten oli mukava lähteä tuntemattomaan uutuuteen. Välihuomautuksena täytyy sanoa, että suunnistuskerratkin voi laskea kaksisormisen käden sormilla, joten matkaan lähdettiin vailla sen suurempia odotuksia. Rogainingissa siis on tietty aika, joka lauantaina oli 8 tuntia, jonka puitteissa haetaan mahdollisimman monta kartalle piirrettyä rastia. Mukavaa touhua ja 8 tuntia meni kuin siivillä mäkisiä Siuntion metsiä koluten. Meidän pistetaktiikka ei ollut aivan optimaalinen mutta tämä olikin vasta harjoittelukerta. Kokonaismatkaksi meille tuli reilu 40 km päivän aikana, joten ihan mukava päivätaivallus.

Viimeisellä rastilla. Näiden löytäminen oli yllättävän haastavaa pimeässä

Tuleva viikko vielä enemmän tai vähemmän häröilyä treenaamisen saralla ja sen jälkeen aloitan treeniohjelman jonka piti alkaa jo ennen joulua. Joulun kiireet eivät kuitenkaan olleet kovin suotuisia säntilliselle treeniohjelmalle joten otetaan uusi alku. Fiilikset on ainakin korkealla ja kolmen viikon päästä koittakin etelän treenileiri vanhalla kunnon Kanarian saarilla. Voi voi kun jo odotan auringon voimaa kahden kuukauden lähes yhtämittaisen sateen jälkeen.

Kohti tuntematonta

Kesä meni taas aivan liian nopeasti. Juoksun puolesta tämä lukeutuu varmaan niihin urheilun välivuosiin, jolloin mikään ei sujunut. Paljon opin kuitenkin epäonnistumisien kautta joten siinä mielessä kesä on ollut hyödyllinen ajanjakso elämässäni. Sain myös jonkinnäköistä selvyyttä mitä tältä päättömältä juoksentelultani kaipaan. Tai, näin jälkeenpäin ajateltuna, olihan se selvä jo silloin muutama vuosi sitten kun aloin juoksemaan enemmän. Se on ehkä ollut viime vuodet hieman hukassa. Vaikkakin kisojen puolesta kesä menikin huonosti, kokemuksien kirjastoon tallentunut tänäkin vuonna sellaisia loppuelämän muistettavia kokemuksia joita on hyvä vanhana pappana kiikkustuolissa muistella dementiapäissään.

Näihin maisemiin ei voi kyllästyä

Koska kesä meni miten meni, en paljoa jaksanut tähän blogiin kirjoitella... ei ollut mitään kirjoitettavaa. Nyt suunnitelmien selkiydyttyä on enemmän mitä kirjoittaa ja kirjoitan tänne useammin, sen voin luvata. Ensi kevät tulee olemaan treenin puolesta rankka ja unelmien saavuttamiseksi sama teema jatkuu loppuvuoden.

Mun ensi vuoden unelmana on juosta Ultra Trail Tour Finlandin kaikki osakilpailut, joita on kolme. Urakan aloittaa Karhunkierros 160 kilometrin matkalla toukokuun lopussa. Sen jälkeen on puolentoista kuukauden huili kunnes päästään juoksemaan Ylläkseltä Hettaan reilu 130 kilometrin matka. Viimeisimpänä ja todennäköisesti rankimpana koettelemuksena on Vaarojen maratonin 130 kilometrin koettelemus lokakuun alussa. Tällainen urakka on valtava ja ehkäpä siksi juurikin niin herkullinen.

Mäkitreeni hirvensalon alpeilla on välillä ihan mukavaa :)

Mutta ennen ensi kesää, palataan hieman ajassa taakse päin. Hetken mielijohteesta lähdin lokakuun alussa juoksemaan Vaarojen maratonin pisintä matkaa joka on 130 kilometriä. En ehtinyt mitenkään systemaattisesti tuollaista hirmumatkaa treenaamaan ja sen mukaan se menikin. Kuitenkin lyhyestäkin reissusta jäi todella paljon oppia taskunpohjalle. Jo pidempään vaivanneen vasemman jalan kipuilun syy kävi selväksi. Pitkässä rasituksessa vasen pakara veti totaalisesti juntturaan blokaten iskiashermon. Tässä syy kipuun ja kohtalaisen yksinkertaisesti ratkaistavissa vähän systemaattisemmalla lihashuollolla.Yksi merkittävä syy tähän pakaraongelmaan on istuminen töissä, johon todellakin kannattaisi kiinnittää huomiota.  Hyvä motivaattori lähteä venyttelemään ja ehkäpä sitä voisi joskus käydä hierojallakin.

Noin pitkä matka on aina tuntunut jotenkin liian äärimmäiseltä. Yli sadan kilometrin juoksu kuulostaa, tai ainakin olisi kuulostanut muutama vuosi sitten, jotenkin järkeen sopimattomalta haasteelta. Miten kukaan pystyy sellaisen matkan liikkumaan vuorokauden aikana?

Pikkuhiljaa mitä enemmän kilometrejä on tullut alle, on suhtautuminen juoksuun muuttunut. Jotenkin mulla napsahti tuossa alkusyksystä päähän ajatus, että haluan koettaa tosissaan miten pitkälle omaa kehoa pystyy viemään, ennen kuin tulee totaalistoppi. Silleen ettei vaan yksinkertaisesti pysty enää menemään eteenpäin. Tuollaisen fiiliksen etsimisestä tulee vaikeaa. Ennen todellista fyysistä uupumista pää tekee kaikkensa jotta homma loppuisi ja se voima täytyy pystyä jollain keinolla kumoamaan.

Yhtenä merkittävimmistä tekijöistä tässä on mun mielestä oikeanlainen treeni. Fyysinen treeni on tärkeää, mutta suuremmaksi haasteeksi nousee varmasti psyykkinen vahvuus ja luotto itseensä. Usko siihen, että maali tulee vastaan, kunhan tässä tarpeeksi kauan köpötellään. Omalla kohdallani lähtökohta niin fyysiseen kuin psyykkiseen voimaan jaksaa tuollaisen läpi, on onnistunut treenaaminen nyt talven ajan. Pikkuhiljaa olen muokannut treeniohjelmaa itselleni. Tarpeeksi vaihtelua ja rasittavuutta kevättä kohden määrien lisääntyessä. Viime keväänä tein liian vähän nopeita treenejä ja se kostautui selkeästi kisoissa. Niitäkin siis kuuluu ensi kevään viikoittaiseen ohjelmaan. Määrät ei ole kokonaisuudessaan valtavia, mikä on paikkojen kestävyyden kannalta olennaista. Olisi mukava päästä starttiviivalle toukokuussa hyvillä mielin siten ettei tarvitse miettiä muuta kuin juoksemista.



Syksyisellä lenkillä Kustavissa koirien kanssa



Koitan nyt talven aikana tarkemmin avata tuota treeniohjelmaani ja muutenkin fiiliksiä kevättä kohti lähestyttäessä. Tällä viikolla treeni alkaa. 23 viikkoa ja sen jälkeen miehen pitäisi olla tikissä. Saas nähdä miten käy :)