Wednesday, May 30, 2018

Karhunkierros eestaas

Pikkuhiljaa ajatukset alkaa pysymään koossa viime viikonlopun juoksurupeaman jäljiltä. Tuollaisen matkan taivaltaminen on ollut mulle niin kauan silkkaa utopiaa, että edelleen tuntuu jossain määrin epäuskoiselta. Mä pääsin maaliin Karhunkierroksen perusmatkalla. Se oli mun tavoite ja mä tein sen. Oon edelleen jotenkin ihan häkeltynyt.
Olipas hieno nostaa tää kyltti kuvaan
Mutta.... palataan vielä hetkeksi kisaa edeltäviin tunnelmiin.

Ajeltiin Sannan kanssa keskiviikkona Vuokattiin ja torstaina Rukalle. Ilta kului ihmetellessä ja syödessä. Jotenkin jännitys oli erilaista kun aikaisemmin kisaa edeltävänä päivänä. Olin asettanut tavoitteekseni tähän päästä maaliin tyylillä millä tahansa ja jotenkin se helpotti jännitystä hieman. Illalla viellä pakkailin dropbag kamat ja käytiin Sannan kanssa huoltosuunnitelmaa läpi.

Tässä vaiheessa hymy oli vielä herkässä. 5 minuuttia lähtöön
Yö nukuttiin yllättävän hyvin ja aamulla numerolapun haku sekä muu tärkeä säätäminen. Pian kello lähestyikin puoltapäivää. Tällaiset tapahtumat on siitä hienoja, että näkee niin paljon tuttua porukkaa. Sen verran täpinöissään ennen lähtöä oli, että mulla ei kauheasti ole muistikuvia itse lähdöstä. Juostiin vaan ylämäkeen ja jokapuolella oli tuttuja kannustamassa meitä taipalleelle. Ihan järjetön fiilis ja pelkästään sen takia voin suositella lähtemään tälle perusmatkalle.

Lähdössä olin ryhmän keskivaiheilla. Kärjen juoksijat lähtivät omaa säälimätöntä vauhtiaan polulle. Mä koitin heti alusta asti edetä rauhallisilla sykkeillä, jotta kehon saa kunnolla käyntiin. Perjantaina lämmin ilma oli ehkä suurin menoa haittaava tekijä. Sekä vettä että suolaa kului paljon. Pikkuhiljaa punainen paita muuttui hartioista vaaleaksi suolan kuivuessa. Välillä pysähdyin hörppäämään vettä Kitkajoesta ja lippalakin kastaminen viileään jokiveteen teki terää. Matka kului vailla kiirettä Juuman huollon kautta Oulangalle, jonne saavuttiin illansuussa. Energiaa pyrin ottamaan säännöllisesti puolen tunnin välein ja sen imeytymisessä ei ollut suuremmin mitään ongelmia.
Oulangan huoltoon oli mukava juosta ystävien saattamana...54 kilsaa takana
Oulangan huollossa 54 kilometrin kohdalla näin ensimmäistä kertaa huoltotiimini Sannan sekä paljon kavereita jotka olivat tulleet kannustamaan ja auttamaan huollossa. Se virkisti mieltä suunnattomasti. Huolto toimi ja pian pääsin jatkamaan matkaa kohti Hautajärven kääntöpaikkaa. Tässä vaiheessa lähdin yksin matkaan. Pian kuitenkin takaa tuli kaveri jonka peesissä juoksin jonkin matkaa. Oulangan ja Hautajärven väli oli varmasti raskain osuus koko kisassa meikäläiselle. Suuren osan matkasta taivalsin yksin. Jaloissa ei tässä vaiheessa tuntunut olevan tehoja jäljellä. Kymmenisen kilsaa ennen Hautajärveä kisan kärkijuoksijat tulivat vastaan ja samalla naisten sarjan kolmantena ollut juoksija otti mut kiinni. Tästä sai mukavasti lisäenergiaa ja yhdessä jatkettiin matkaa aina huoltoon asti niitä näitä rupatellen.

Huollossa oli yllätysvastaanotto kun Sannan lisäksi Hilanderi ja Sari olivat siellä kannustamassa. Todella virkistävää. Puolivälin huolto otti aikaa ja istahdin hetkeksi alas. Join ja söin reippaasti. erityisesti kahvikupponen teki tässä vaiheessa terää. Vaihdoin kengät ja sukat ja pikkuhiljaa olin valmis lähtemään paluumatkalle. Tässä vaiheessa yö oli pimeimmillään, mutta silti näki hyvin ilman otsalamppua. Viileässä kesäyössä oli mukava taittaa matkaa vaikkain jalka painoi edelleen melkoisesti. Koko ajan tuli hautajärvelle suuntaavaa porukkaa vastaan ja siinä jaettiin tsemppejä puolin ja toisin.
Melko freeshi olemus vielä Hautajärvellä... 84 kilsaa takana
Noin puolessa välissä tätä etappia pari kaveria ohitti mut. Siinä vaiheessa alkoi myös aurinko nousta värjäten vaaran rinteet punallaan. Todella kaunista. Taianomainen fiilis. Koitin hölkkäillä alamäet ja ylämäet meni kävellessä. Noin kymmenen kilometriä ennen huoltoa tapahtui se mistä olen kuullut ultrajuoksun yhteydessä puhuttavan. Olo oli todella synkkä ja kiipesin oulankajoenpenkkaa ylös. Viimeisellä askeleella astuin korkeamman  penkan päälle ja silloin reidessä tuntui uskomaton keveys. Lähdin juoksemaan ja kaikki tuska jaloista oli yhtäkkiä tiessään.

Trance soi korvalapuista ja juoksin tasaista neulaspolkua sen kummepia ajattelematta. Mä kiidin läpi aamuöisen metsän. Sen fiiliksen täytyy olla yksi hienoimmista ikinä mun elämässä. Juuri edellisenä aamuna olimme puhuneet siitä että ihmiskeho on siinä vaiheessa, kun tuntuu että ei enää jaksa, käyttänyt 25% potentiaalisesta energiastaan. Järkeilin että nyt mennään sitten niillä lopuilla 75% varastoilla, ja iloitsin menemisen riemusta. Sain napattua tällä välillä pari selkää ja yksi kaveri lähti peesiin juoksemaan.
Nyt painaa jo ehkä hieman enemmän... about 115 kilsaa takana
Huoltoon tulin hyvillä voimilla. Siinä oli sen verran kylmä että join ja söin tarvittavat ja jatkoin matkaa. Nyt oli jo varmaa että pääsen maaliin vaikka ryömimällä, joten rauhassa jatkoin menemistä. Jalka painoi. Enimmäkseen kävelin ja välillä koitin hölkätä kevyempiä pätkiä. Maisemat oli aamuisessa metsässä aivan mahtavia. Lämpötila alkoi nousta ja siinä vaiheessa alkoi hetkellisesti nukuttamaan, mutta se meni ohi melko nopeasti. Nyt sain mennä melkolailla yksikseni Juuman huoltoon asti. Kitkajoen varressa katselin polulta alas veteen. Lähes jalkojeni juuressa kirkkaassa vedessä oli uskomattoman iso, varmaan puolimetrinen harjus syönnillään. Sitä pysähdyin hetkeksi katsomaan. Kaunis kala auringon valaistessa sen suurta purje-evää. Hieno hetki.

Juuman huollosta eteenpäin menin todella rauhassa. Heti huollon jälkeen alkoi nopeimmat lyhempimatkalaiset ohitella meikäläistä. Heidän tsempeistään sai todenteolla voimaa loppua kohti. Näin paljon tuttuja ja tuntemattomampia ja tsemppejä jaettiin säästelemättä. Jossain vaiheessa alkoi oikean jalan kenkä painamaan kehräsinluuta. Koitin viritellä erilaisia teippiratkaisuja mutta parhaaksi osoittautui kävellä kenkä auki, joka sekin tuotti järjetöntä tuskaa. Reidet olivat tässä vaiheessa jo sen verrän tuskaiset että juoksemisesta ei tullut yhtään mitään. Ylämäet tunkkasin vauhdilla, mutta alamäissä iski tuska. Onneksi Sanna toi toiset kengät Konttaisen huoltoon, joilla pääsin jatkamaan maaliin.
Jossain Juuman huollon jälkeen. Askel painaa jo melkoisesti mutta tasaisen hitaasti taival jatkuu maalia kohti.. about 150 kilsaa takana
Viimeisellä etapilla vaarojen yli tunnelma oli todella korkealla. Kanssajuoksijoita oli paljon ja kaikki tsemppasivat meikäläistä todella paljon. Sen tuoma voima auttoi mua eteenpäin. Lopulta koitti viimeinen alamäki ja ylämäki ja sitten laskettelu maaliin.

Kaiken tuon kolmenkymmenen tunnin aikana kokemani jälkeen maaliintulo oli järisyttävä tunne. Kaaduin punaiselle matolle ja iloitsin onnestani. Olin tehnyt jotain mihin en ollut kyennyt pystyväni. Pääsin maaliin satamailisen. Tavoite oli täyttynyt. Sanna löi mulle kylmän oluen kouraan ja istahdin tuolille katselemaan hälinää. Oli mukava katsella kun tutut ja tuntemattomat pääsivät maaliin. Kaikki näytti olevan yhtä onnellisia matkasta riippumatta. Tätä on se suuren urheilujuhlan humu. 

Maalituuletukset.... 168 kilsaa takana
Oon välillä ajatellut että tällaisen matkan juokseminen on varmaan vähän samanlaista kun ison reitin kiipeeminen ja siihen sisältyvä säätäminen. Muistan kun Patagoniassa istuttiin teltan edessä jonkun 26 tuntisen kiipeilysetin jälkeen. Juoksun aikainen ja jälkeinen olotila oli täysin sama. Sitä on todella vaikea lähteä sanoin kuvaamaan. Suurin osa muistikuvista on hieman utuisia ja voin todeta että kaikki negatiiviset fiilikset, joita todellakin oli paljon matkan aikana, ovat jääneet jonnekin maaliviivaa edeltävälle taipaleelle. Jälkeenpäin juoksusta on jäänyt lähinnä sellainen muistikuva että olin 30 tuntia kuin pienessä nousuhumalassa. Tätä lisää.
Se oli siinä... Onnellinen
Kiitos erityisesti NUTSin poppoolle erinomaisen tapahtuman järjestämisestä sekä kaikille kavereille joiden kanssa ollaan keväällä treenattu, kanssajuoksijoille joiden kanssa juostiin yhtämatkaa ja kaikille kisassa mua huoltaneille ja kannustaneille. Erityiskiitos Sannalle, joka jaksoi yön pikkutunneilla pitää huolta siitä että mulla oli kaikki hyvin. Ilman sua mä en ois pystynyt tähän.

Maalialueella chillailua ja kokemusten kertaamista hyvässä seurassa
Jalat alkaa olemaan palautunut kisasta. Vielä väsymys painaa ja polvet on juostessa vähän kipeät. Kuitenkin ajatukset siintää jo Ylläs-Pallas-Hetta -juoksussa joka starttaa heinäkuun puolivälissä. Siellä nähdään siis seuraavaksi :)

Kaikki kuvat: Sanna S.

2 comments:

Onni Vähäaho said...

Hyvä, Matti! Kuljettiin joku hetki yhdessäkin. Hienoa, että pääsit maaliin. Omalta osalta homma jäi paluumatkalla Oulankaan. Ensi vuonna sitten :)

Oikein hyvää palautumista, terveyttä ja kaikkea hyvää kesään :=)

T: Onni Vähäaho

Pikku-matti said...

Kiitos paljon. Ja kiitos seurasta matkan varrella.
Harmi että sinun osalta matka jäi tänä vuonna kesken, mutta tosiaan ensi vuonna sitten uudestaan viivalle!
Hyvää kesää myös sinulle ja nähdään seuraavassa kisassa :)