Pari viikkoa on taas kulunut siivillä. Työtä, kiipeilyä ja jokunen melontareissukin sisältyy menneisiin viikkoihin, ja sitten tietysti viikonloppumatka pariisiin.Viikon kuluttua koittaa kauan odotettu lähtö lofooteille. Topo tuli viime viikolla postissa ja sitä on tullut selailtua tarpeeseen asti. En ole koskaan käynyt kesällä noilla taianomaisilla saarilla mutta vihdoin yksi unelma taas toteutuu. Kaksi viikkoa aikaa kiivetä mahtavilla graniittiseinämillä. Toisenlaista lomailua kun kahden viikon takainen matka Pariisiin.
Lähdin Juhannuksena pitkälle viikonloppumatkalle pariisiin katsomaan Johannaa, (Johanna on töissä pariisissa). Pariisi on ehkä käymistäni miljoonakaupungeista inhimillisin. Siellä on oma tunnelmansa jonka luo ehkä miljoonat pikkukadut, lukemattomat puistot sekä persoonallinen ilmapiiri. Jotenkin rento meininki. Ihmiset istuskelevat puistoissa ja kellään ei tunnu olevan kiire minnekään. Ja kaiken kruunaa ranskalainen keittiö ja erityisesti leivonnaiset joita myydään jokaisten korttelien leipomoissa. Mahtava paikka.
Ens viikon lähtö Lofooteille alkaa jo kuumottaa aikamoisesti. Oon aika fiiliksissä kun alkaa huomaamaan et reissu lähenee ja kaiken lisäksi alkaa olemaan aika hyvässä kunnossa. Nyt viime päivinä oon käyny aika paljon kiipeemässä kalliolla ja hakemassa tuntumaa kiveen. Kiipeily tuntuu kevyeltä ja pääkin tuntuu olevan kunnossa. Välillä tuntuu että pitemmän reitin kiipeämisessä psyykkinen kunto on paljon tärkeämpi kuin fyysinen kunto. Rannarit kasvaa pakostikin kun pitää kiivetä nopeesti ja liikutaan korkella. Hienoa ja vapauttavaa.
Lofooteilla on yksi reitti ylitse muiden; legendaarinen Storapillaren. 600 metrinen graniittipilari Vågakallenilla. Mun unelmien täyttymys ois päästä lähettään tuo reitti. Jo joskus lähes kymmenen vuotta sitten kuulin tuosta maagisesta pilarista, silloin tosin sen kiipeäminen tuntui utopistiselta haaveelta. Nyt pilari tuntuu täydelliseltä haasteelta. Toivottavasti kelit osuvat kohdalleen ja pääsen saavuttamaan tuon unelman.
Taas on yksi päivä vaihtumassa yöski ja on aika käydä nukkumaan ja unelmoimaan suurista seinämistä.
Lähdin Juhannuksena pitkälle viikonloppumatkalle pariisiin katsomaan Johannaa, (Johanna on töissä pariisissa). Pariisi on ehkä käymistäni miljoonakaupungeista inhimillisin. Siellä on oma tunnelmansa jonka luo ehkä miljoonat pikkukadut, lukemattomat puistot sekä persoonallinen ilmapiiri. Jotenkin rento meininki. Ihmiset istuskelevat puistoissa ja kellään ei tunnu olevan kiire minnekään. Ja kaiken kruunaa ranskalainen keittiö ja erityisesti leivonnaiset joita myydään jokaisten korttelien leipomoissa. Mahtava paikka.Ens viikon lähtö Lofooteille alkaa jo kuumottaa aikamoisesti. Oon aika fiiliksissä kun alkaa huomaamaan et reissu lähenee ja kaiken lisäksi alkaa olemaan aika hyvässä kunnossa. Nyt viime päivinä oon käyny aika paljon kiipeemässä kalliolla ja hakemassa tuntumaa kiveen. Kiipeily tuntuu kevyeltä ja pääkin tuntuu olevan kunnossa. Välillä tuntuu että pitemmän reitin kiipeämisessä psyykkinen kunto on paljon tärkeämpi kuin fyysinen kunto. Rannarit kasvaa pakostikin kun pitää kiivetä nopeesti ja liikutaan korkella. Hienoa ja vapauttavaa.
Lofooteilla on yksi reitti ylitse muiden; legendaarinen Storapillaren. 600 metrinen graniittipilari Vågakallenilla. Mun unelmien täyttymys ois päästä lähettään tuo reitti. Jo joskus lähes kymmenen vuotta sitten kuulin tuosta maagisesta pilarista, silloin tosin sen kiipeäminen tuntui utopistiselta haaveelta. Nyt pilari tuntuu täydelliseltä haasteelta. Toivottavasti kelit osuvat kohdalleen ja pääsen saavuttamaan tuon unelman.
Taas on yksi päivä vaihtumassa yöski ja on aika käydä nukkumaan ja unelmoimaan suurista seinämistä.
