Ajatuksia matkasta

Talviset viikot kulkevat nopeasti. Just vasta oli joulu ja pian tulee jo Maaliskuu ja kevät. Kalliot kuivuvat ja jää sulaa. Pääsee kallioille kiipeemään, ja ajamaan maastopyörällä kuivia polkuja metsään. Luonto herää. Mutta toisaalta ei pääse enää hiihtämään, eikä hakkukiipeilemään. Kaikissa vuodenajoissa on oma hohtonsa. 

Viime viikot on menneet taas töitä tehdessä. Kolmivuorotyön tekeminen on siitä mukavaa et viikot tuntuu kuluvat nopeampaa kun normaali päivätyörytmissä ja vapaapäiviä on vähän milloin sattuu. Ja sitten välillä on pidempiä, muutaman päivän vapaajaksoja jolloin pääsee touhuamaan jotain mukavaa. 

Harjoittelun saralla viime viikot ovat olleet keskivertoisia. Juoksemisen on korvannut lähes täysin hiihto, mahtava tapa harrastaa liikuntaa. Sitten olen touhunnut hakkujen kanssa. Paimiossa on mahtava kallio. Linjat on helppoja suurimmaksi osaksi ja kohtalaisen korkeita. Siellä on hyvä ottaa sellaisia spurtteja että kiipeää esimerkiksi 10 reittiä niin nopeasti kun pystyy. Maanantaina olin sielä 2 tuntia, kiipesin kymmenen linjaa ja kello näytti 250 korkeuserometriä. Todella hyvä ulkoilupyrähdys ja siihen päälle viellä vatsat ja penkkitreeni bouldertehtaalla sekä sen jälkeen 16km hiihtolenkki niin uni maistui. 

Pari viime viikkoa oon käynyt myös hirvensalon mäessä taas pienen tauon jälkeen. Lähinnä pehmittämässä uusia kenkiä jotka lähtee Khan Tengrille mukaan. 

Matkan valmistelujen osalta kaikki näyttää hyvältä. Sain maksettua varausmaksun Kazakstaniin vaikka Sampopanista soitettiinkin että vastaanottava pankki on jotenkin riskikkäämpi pankki eikä ne voi taata että rahat menee perille. Varustehankintojen osaltakin kaikki näyttää sujuvan ok. Ongemanahan on että löytyy mahdollisimman kevyitä varusteita, sopuhinnoin. Ja onhan niitä. 

Oon myös miettinyt reissua, kukapa ei olisi. Mutta pääasiassa sellaisia asioita että mikä voi mennä pieleen ja miten niitä asioita voi ennaltaehkäistä. 

Vuoristotauti on ehkä yksi sellainen suurempi huolenaihe noin korkealle noustaessa eikä sille voi oikeen tehdä mitään. Aikasemmin mulla ei oo koskaan ollut mitään ongelmaa korkeuden kanssa mutta täytyy varautua myös siihen. Tarpeeksi juomista, tai siis tosi paljon juomista. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa että lumesta sulatetussa vedessä ei ole maaperästä lienneita mineraaleja ja suoloja joita tavallisessa hanavedessä on. Se heikentää veden imeytymistä ohutsuolessa. Joten, sulatettuun veteen tulisi sekoittaa esim urheilujuomaa tai vaikka vaan sokeria ja suolaa niin imeytyminen tehostuu. Ja miten se on seurattavissa onko tullut juotua tarpeeksi. Täytyy myös seurata paljonko elimistöstä tulee vettä ulos. Hengitysilman mukana, hikenä sekä virtsana. Nestettä pitäisi nauttia yli neljä litraa päivässä ja virtsaa pitäisi tulla yli puoli litraa. Kuitenkaan aina tarvittava juominenkaan ei auta ja päänsärky iskee mutta täytyy tarkkailla vointia koko ajan ja tarvittaessa laskeutua alemmas niin oireiden pitäisi helpottua.

Toinen asia mikä voi haitata onnistumista on huono ilma, mutta sille ei todellakaan voi mitään. Kaikki tollaset asiat on hyvä tuumia etukäteen niin luulisin että siellä on sitten helpompaa jos jotain tulee eteen.

Itse matkan järjestelyistä. Lentoliput on ostettu, varausmaksu maksettu ja mun pitää hankkia oikeastaan ainoastaan enään viisumi. Sen hankkiminen onkin konstikas juttu. Tai kyllä sen saa aika helposti hankittua matkatoimiston kautta ja hinta on noin 200 euroa. Tallinnassa on konsulaatti, josta sen sais muutamala kympillä. Se edelyttää kuitenkin käytännössä kahden Tallinnan matkan tekemistä joten lopulta hinta on varmaan sama. Ehkä täytyy vaan lyödä taalaa pöytään ja hoitaa viisumi helpimman kautta. 

Parin viikon päästä lähden Pohjois-Norjaan reiluksi viikoksi. Odotan sitä matkaa kuin kuuta nousevaa. Hyvä välietappi isompaan matkaan valmistautumisessa ja pääsee tekemään koko päivän aktiviteetteja koko viikoksi, näkee vähän millaisessa kunnossa on. Kohde on viellä avoin. Luultavasti otan junan rovaniemelle josta matka jatkuu autolla kohti jäämeren rannikkoa ja sen rannalla kohoavia vuoria. Lofootit vois olla helmi paikka taas mennä.

Paimion kallioilla

Diaesitys Bouldertehtaalla!

Huomenna pidän Bouldertehtaalla Turussa pienen kuvaesityksen alppikiipeilystä. Luvassa on parhaat hetket alpeilla vuosien varrelta. Esitys alkaa klo 20. Tervetuloa!

Parhaat kiipeilyhetket 2011

Jos ajattelen viime vuotta ja kiipeilyaktviteeteja joita tuli harrastettua sekä reittejä jotka tuli noustua, pintaan nousee muutamia erityisiä hetkiä. Nuo hetket ovat sellaisia erityisiä hetkiä jotka tulee muistamaan varmasti koko loppuelämän ajan. Sellaisia hetkiä jolloin tuntee olevansa etuoikeutettu ihminen kokemaan ne, ja ehkä tuntee hieman surua läheisiä ihmisiä kohtaa koska he eivät voi kokea samoja eritysiä tilanteita. 

Alkuvuosi meni pitkälti pääsykokeisiin lukiessa. Onneksi oli paljon lunta ja pääsi hiihtämään. Kiipeilyllisesti alkuvuodesta ei nouse mieleen mitään suurempia huippuhetkiä lukuunottamatta ehkä paria jääkiipeilyreissua täydellisessä kevätauringon paisteessa. Jos nyt haluaa nostaa kuitenkin yhden hetken ylitse muiden olisi se varmaan maaliskuinen Olhavan reissu ja se 15 minuuttia kestänyt auringonpaiste joka sulatti kalliota sen verran että sain kiivettyä salaman. 

Kesän astuessa estradille oli pääsykokeet takana päin ja loppuvuosi aikaa kiivetä. Heinäkuussa lähdimme Tuomisen Laurin kanssa alpeille ja sieltä jäi kouraan pari hienoa muistoa. 

1. Pedro polar, Aiguilles des Envers, Chamonix

Olimme jo telttailleet pari päivää Enverssillä ja kiivenneet Clildren of the moonin, joka sekin oli hyvä reitti. Olin jo kotona topoa katsellessani suunnitellut Pedro polarin kiipeämistä ja toisena kiipeilypäivänä päätimme koittaa josko nuo mahtavan näkööiset halkeamat antautuisivat. Alhaalta päin katsoessa pilari jossa reitti on näyttää mahtavan jyrkältä muuten niin släbivoittoisen kallion keskellä. Jatkuvat halkeamalinjat kulkevat pilarin juurelta aina huipulle asti. Kiipeily oli hinoa ja osittain sain käyttää kaikki taitoni jotta pääsin kruxiköydenpituudet. Herkkää kiipeilyä pohjaavilla halkeemilla, pystysuoraa ja varmistukset harvassa. Jälkeenpäin olen miettinyt että kiipeily ensimmäisellä kruxiköydenpituudella oli vaikeudessaan ja muutenkin kohtalaisen samanlaista kuin angelniemen lähetysseura. Toki koko reitti on vaan 30 kertaa pidempi, muistaakseni hieman vajaa 400m. Jokainen köydenpituus oli työvoitto mutta lopulta lähes 10 tunnin taistelun jälkeen pääsimme reitin toppiin näkäisinä ja väsyneinä. Kerrassaan mahtava päivä.

Reitin topissa

Pedro polar kulkee selviä halkeamia pitkin pilarin keskellä

Splittereitä

2. Chapelle de la gliere, solo, Aiguilles Rouges, Chamonix
Olimme saapuneet indexin hissillä aamulla ja kiivenneet yhden 450m. reitin. Mentiin pystyttämään teltat ja tuumailin että jotain tässä täytyis vielä tehdä. Lauri ja Teppo oli päivän työsä tehnyt ja halusivat jäädä teltoille viettämään iltaa joten lähdin vailla köysikumppania seikkailemaan. Kello oli kuusi illalla ja viimeinen hissi oli juuri meenyt vieden turistimassat mennessää. Chapelle de la Gliere rebuffatin 100 hienoita reittiä kirjassa reitti numero 4. Olin kiivennyt reitin muutamaa vuotta aiemmin joten täysin uudesta tuttavuudesta ei ollut kyse. Aivan mahtavaa olla yksin reitillä joka päivisin kuhisee köysistöjä. Reitti itsessään on suurimmaksi osaksi helppoa ja paikoitellen on jokunen hieman kiipeilyllisempi kohta, joista mieleenpainuvin on varmasti hainevää muistuttava harjanne. Kokonaisuudessaan reitin kiipeämiseen meni muutaman minuutin yli tunti, ja laskeutuminen teltalle takaisin laskettuna, pari tuntia. Ei hullummin, reitti on 400 metriä ja Rebuffatin suositusaika on 2-3 tuntia.

Hainevä-harjanne

Syksyllä otin töistä vapaata ja suuntasin kulkuni Norjaan. Sieltä jäi paljon mahtavia kokemuksia kouraan joista yksi on ylitse muiden.

3. Sydpillaren, solo, Stetind, Norja

Sydpillaren

Stetind on ehkä kummallisimman näköinen vuori jonka olen nähnyt. Mutta kuitenkin samalla myös jylhin. Huipulle ei vie yhtään kävelyreittiä ja helpoin reittikin on ilmavaa harjannetta. Se on kuin jättimäinen, 1400 metriä korkea paasi lyötynä vuonon rantaan.
Viime syksynä suuntasin autonkeulan kohti pohjoista ja kävin kiipeämässä eteläpilaria vuorelle. Todellisuudessa en aivan kiivennyt reittiä loppuun vaan kiersin kolme viimeistä köydenpituutta poikkikululla joka johtaa perusreitille ja sieltä huipulle. Joka tapauksessa kyseessä oli suuri seikkailu suurella seinällä. Ensimmäiset helpot 150m vapaasoolosin ja loput n.200m, kiipesin silent-partnerin varmistamana. Oli hienoa olla vuorella yksinään. Reitti itsessään on varmasti yksi hienoimmista reiteistä greidissään maailmassa. Helposti seurattavia halkeamia ylös asti ja uskomattoman ilmavaa kiipeilyä, parhaimmilaan varmaan 700m. tasaisen maan yläpuolella. 

Sydpillarenin loppu, maisemat on ihan jees!

Stetindin huipulta alas

Myöhemmin syksyllä sain kiivettyä pari projektia. Molemmat mahtavia pieniä trädilinjoja.

4. Suffeli, trad. Fa. Sauhuvuori, Kaarina
Kesäisellä juoksulenkillä polku johti kaarinan metsiin ja kävin mielenkiinnosta tsekkaamassa yhden kallion. Paikan nimi on Sauhuvuori. Olin käynyt siellä jo kiipeilyurani alkuaikoina mutta muistikuva paikasta oli hatara. Kuusien siimeksestä löytyi yllätyksekseni pieni hänkki jossa oli ilmiselvä reitin paikka. Asia jäi hetkeksi unholaan kunnes syksyllä kävin harjaamassa ja koittelemassa muuvit reittiin. Aluksi huomasin että varmistusten saaminen saattaa olla todella vaikeaa ja eikä kiipeilykään ihan helpoimmasta päästä ole. Eräs kaunis syksyinen aamu, sellainen aamu josta jokainen kiipeilijä unelmoi, oltiin taas reitin juurella. Olin päässyt reitin yläköydellä ja nyt oli aika yritykselle. Hyvä kiila halkeamaan, yläpuolelle keltainen alien. Pari raskasta muuvia sloupperiin josta kruxidyno vedetään. Muutama hengenveto ja hop. Vasen käsi pysyy, JEE! sinisen alienin saa pohjaavaan pystyhalkeamaan kelvollisesti. Ei siihen kuitenkaan pudota tai löytää itsensä alapuolisesta louhikosta. Pieni poikkikulku oikealle, pitkä kurotus todella surkeaan slouppaavaan krimppilistaan. Sininen alien on nyt pari metriä alaviistosti vasemmalla. Nyt ei saa hengittää. Hivuttaudun krimpin varassa ylös ja saan kuin saankin hieman paremmasta listasta kiinni. Nyt tarkkana. Jalat huonoille jalkaotteille raunalla, oikea käsi ylös ja voiton huuto. Jännittävä reitti, ehkä jännittävin ikinä.

5. La Sol, trad, Ffa. Riskeläisvuori, Kustavi
Tämä reitti puolestaan on ollut tikkilistalla siitä lähtien kun ensimmäisen kerran kävin riskeläisvuoressa. Kaunis vaakahalkeama mutta turkasen vaikea. Olen yrittänyt sitä varmaan kymmenenä päivänä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viime syksynä olin vihdoin voimissani ja sormeni pysyivät pienillä krimpeillä. Linja tunnetaan aikaisemmin Temppeli-nimellä. Se on noustu teknottuna. Muutama metri poikkihalkeamaa päällekaatuvan kultaisen graniitin poikki todella huonoilla jalkaotteilla ja vähän suspekteilla varmistuksilla. Alkuun saa pienen messinkikiilan sekä vihreän alienin, niillä mennään. Riskinä pudotessa osua suurella heilurilla kulmaan josta halkeama lähtee. Mahtava linja mielestäni, ja esteettinen.

La Sol, harjoittelua