Pyöräily-kiipeily-melonta

Kello on neljä keskiviikkona iltapäivällä. Suuntaan polkupyörän keulan kohti Kustavia. Edessä on taas yksi seikkailu, tai treeni. Miksi näitä nyt haluaa kutsua. Minulla on seuraavat pari päivää vapaata ja tiedossa on polkemista, melontaa ja ehkä kiipeilyä. Kuitenkin ensin poljen mökille kustaviin.

Matka taittuu edellisten päivien juoksutreeneissä kipeytyneistä reisistä huolimatta kohtalaisesti. Olen mökillä hieman yhdeksän jälkeen illalla. Ei melontaa tänään, päätän nukkua yön yli ja aamulla kajakki vesille.

Melon aamuauringossa kohti Riskeläisvuorta. Neljä tuntia vastatuuleen melomista saa ensimmäisellä melontareissulla hartiat huutamaan happea. Vihdoin rantaudun ja keitän hieman ruokaa. Nyt on kiipeilyn vuoro. Minulla on mukana vain välttämättömät kiipeilyvermeet. Kengät, valjaat, nousukahva, laskeutumislaite ja 30m. puoliköyttä. Näillä pääsee hyvin yksikseen yläköysittelemään.

Kiipeän kymmenen nousua, syön hieman ja jatkan matkaani meloen. Vielä on pitkä matka edessä. Päivämatkana tänään saa noin 35km riittää ja pystytän telttani pienelle luodolle. Loppumatkasta tuuli on jopa hieman myötäinen. Auringonlasku on sanoinkuvaamaton. Syön Hieman iltapalaa ja käyn nukkumaan. Saan vielä viestin illalla että aamuksi on luvattu kohtalaisen navakkaa vastatuulta. Nukun silti kohtalaisen rauhaisat yöunet. Aamu tuo tullessaan mitä tuo.

Aamulla herään telttakankaan lepatukseen. Koilistuuli riepottelee paljaalla kalliolla olevaa telttaani. Kello on vasta viisi aamulla mutta päätän pakata kamat kasaan ja lähteä vesille, tuuli on vasta yltymässä. Aamupala naamariin, teltta kasaan ja vesille. Vielä ei onneksi sada.  Puolen tunnin melonnan jälkeen sataa. Manaan kaikki sään jumalat kunnes tajuan ettei asiat olekaan niin huonosti... Aina voi sataa enemmän ja tuullakin voi kovemmin. No pian vesi muuttuu jääkiteiksi ja tuulikin yltyy entisestään. Muutama vuosi sitten meloin 17m/s vastatuuleen. Silloin pääsi juuri ja juuri eteenpäin jos meloin täysillä, pienikin lepo ja olin takaisin lähtöpisteessä. Nyt tällä kertaa kajakki onneksi liikkuu hiljalleen eteenpäin, tosin hyvin hitaasti. Lepoon ei ole varaa tai tulli ottaa vallan menopelistä ja raskas työ valuu hukkaan. Pääsen pienen saaren taakse suojaan ja saan levättyä. Jälkeenpäin tiedän tuulen olleen puuskissa 16m/s.

Muutaman tunnin kuluttua hegähdän ja saan vedettyä vesikulkuneuvoni mökkilaiturille. Keitän kupillisen kahvia ja syön puolikkaan porkkanakakun. Lepään hetken, syön lisää ja pakotan uupuneen kehoni pyöräilemään vajaat 90 km. Turkuun.

Onneksi sade on lakannut. Hetken pyöräily jopa tuntuu mukavalta ja matka taittuu hitaasti mutta varmasti. Vähän jälkeen puolen matkan alkaa taas sataa. Pian sen jälkeen alkaa energiat loppua. Minulla on vielä viisi glukoositablettia matkaeväänäni. Saan hieman energiaa. Sade yltyy. Kauppoja on tien varressa aina silloin tällöin. Niistä saisin hieman ruokaa. Kuitenkin alussa poljen ohi ajatuksenani että on hyvä vähän harjoitella nälänsietokykyä. Lopulta olen sateesta niin märkä etten enää kehtaa kävellä kauppaan sisälle ostamaan mitään. Poljen surkeuksissani kotia kohti. Nyt alkaa tuntumaan jo todella pahalta. Tällaista treeniä ei olekaan tullut vähään aikaan vedettyä.

Olo on väsynyt kun kaarran porttikongista kotipihalle. Oikeastaan kuoleman väsynyt. Ei enää metriäkään pyöräilyä. Eikä sadetta. Nyt ruokaa, paljon ruokaa ja sit lepoa. Onneksi Johanna on pistänyt  tortillat valmiiksi pöytään. Monta tortillaa, jäätelöä ja sipsejä myöhemmin painan pääni uupuneena tyynyyn ja nukahdan unimaailman lepoon.

Treeninä tämänkertainen oli ehdottomasti raskain tähän mennessä. Noin 180 km pyöräilyä, 50 km melontaa sekä kymmenen kiivettyä reittiä kahden vuorokauden aikana, ei ehkä kaikkein otollisimmassa kelissä, tuntuu raskaalta. Keliä ei voi valita ja hyvä varautua kaikkeen. Mielestäni on hyvä kyllä välillä vetää tällaisia kaikki peliin reissuja. On hyvä tutkia omaa elimistöä ja sitä mitä jaksaa tehdä, koska rupee kuukahtamaan todella. Ravitsemus on tärkeää. Enugeelillä saa suorituskykyä lisättyä ja yllättävän pitkälle kuitenkin pääsee senkin jälkeen kun tulee ensimmäiset väsymyksen merkit. 

Tuollaisia treenejä ei kuitenkaan ihan joka viikolle voi suositella. Elimistön palautuminen kestää varmaankin useamman päivän ja siinä muu treeni alkaa kärsimään. Silloin tällöin on hyvä koittaa vähän rajojaan. Ja tulee siitä jälkeenpäin vaan niin hyvä olo.

P.S. Muokkasin vähän blogin ulkoasua. Joillain on kuulemma vaikeuksia lukea valkoista tekstiä mustalla pohjalla.