"Ihmiskeho on tehty liikkumiseen. Koko ihmiskeho on suunniteltu ja toteutettu liikkumaan. Nykypäivän moderni yhteiskunta kuitenkin houkuttelee täysin päinvastaiseen, laiskuuteen.
Ilmastoiduista autoista nousemme ja matkaamme hissillä ilmastoiduissa rakennuksissamme istuaksemme mukavissa toimistotuoleissamme. Moderni elämä rinnastaa mukavuuden ja hyvänolon, kivun ja vastoinkäymisten täydellisen puuttumisen, onnellisuuteen. Minä, sekä kasvava määrä minunlaisia ajattelemme että vain vastakohta voi olla todellisuutta. Olemme kasvaneet niin mukavasti että olemme onnettomia." Dean Karnazes, kirjassaan Run, vapaasti suomennettu.
Liikunta on mukavaa. Sen varmasti kaikki, tai ainakin suurin osa allekirjottavat. Huolestuttavaa nyky-yhteiskunnassa on sellaisten ihmisten kasvava määrä jotka kokevat liikunnan epämielyttävänä, suoritettuna pakollisena toimintona. Portaiden kävely on liian raskasta pyöräilystä tai ääripäänä juoksemisesta puhumattakaan. Elämästä pyritään tekemään helppoa. Kaikkeen löytyy apuväline tai laite joka tekee sen puolestasi. Samalla ihmiset ovat keskimäärin yhä huonommassa kunnossa. Ylipainoisten määrä kasvaa ja liitännäissairaudet kuormittavat yhteiskuntaa. Ja kaikki tämä vain sen vuoksi että joku asia tuntuu aluksi epämielyttävältä.
Itse nautin liikunnasta. Nautin siitä kun pystyy ylittämään itsensä ja tuntuu pahalta. Kiipeilykin on suurimmaksi osaksi sitä. Varsinkin pidemmän reitin kiipeäminen ja vuorikiipeily erioten. Liian vähän happea, lihaksia hapottaa ja välillä on niin väsynyt että meinaa oksennus tulla. Hetkellisesti se voi tuntua epämielyttävältä mutta seuraava hyvänolontunne painaa vaakakupissa miljoona kertaa enemmän kuin pienet kärsimykset. Samalla huomaa elävänsä. Sama pätee kaikkeen. Tiedän tasan tarkkaan että ensi kesänä Khan tengrin rinteillä tulen varmasti kokemaan välillä todella epämielyttävää oloa. Ehkä paleltaa, päätä särkee, mahdollisesti on järjetön nälkä, hieman pelottaa ja niin edelleen. Kuitenkin kun rasituksen jälkeen syö ruokaa ja pääsee makuupussiin on fiilis sanoinkuvaamaton.
Nautin siitä että saan treenata kehoni mahdollisimman hyvään kuntoon ja olen parhaassa mahdollisessa iskussa. Mitä paremmassa kunnossa olen sitä onettomammalta minusta tuntuu nykypäivän maailmassa, jossa lähes kaikki on automatisoitua. Onneksi myin autoni pois.
Kevään edetessä treenaaminen tuntuu tass paremmalta. Pieni kevätkevennys treenaamisessa tuntui ihan asialliselta ja pidin vähän kevyempää kuukauden verran. Toki Ruotsin matkakin sekoitti hieman kuvioita ja yleensä aina kun matkustaa johonkin, treenimotivaatio hieman kärsii. Viime viikko oli todella hyvä treeninmielessä. Tiet ovat sulia ja asfaltti kuivaa, olen pyöräillyt paljon. Samoin juoksu tuntuu todella hyvälle. Juoksin tiistaina 20km. ja se oli todella nautinnollista. Juokseminen tuntuu jopa niin nautinnolliselta että olen ajatellut ottaa osaa pariin juoksutapahtumaan. Ihan treenimielessä tietenkin. Kesäkuussa olisi Paavo Nurmi marathon, jossa vois juosta puolimatkan ja sitten syksyllä olisi erittäin kiinnostava Vaarojrn marathon kolilla 43 tai 83 km jylhissä vaaramaisemissa.
Kevät on kyllä hienoa aikaa ja nyt on myös aikaa treenata. Ensimmäistä kertaa elämässäni täytyy tehdä liikunnassa kompromisseja kiipeilyn suhteen. Kiipeily on hauskaa, mutta ei siinä peruskestävyys ja hapenottokyky kasva. Tuntuu hienolta tehdä pitkiä treenejä ja tietää että harjoitukset vain pitenevät kunhan kevät edistyy, ja toivottavasti kunto kasvaa. Mahtavaa kun keväinen aurinko paistaa ja alkaa lämmittää. Nyt on aika olla ulkona ja nauttia ulkoilusta.
