Tiedän mitä tein viime kesänä.... Juoksin!!

Viime lauantaina juostiin Helsinki City trail. Näillä näkymin se oli kauden 2016 viimeinen kisa. Nyt on aika katsella ja miettiä mennyttä kesää. Jos multa olis kysytty muutama vuosi sitten, niin en varmasti olisi sanonut juoksevani kesän aikana viittä vähintään maratonin mittaista matkaa, sekä lisähöysteenä puolentusinaa lyhyempää juoksukisaa. Ajat ja mielenkiinnon kohteet kuitenkin muuttuvat ja menneenä kesänä juostiin. Ja paljon. Välillä jopa niin paljon että meinasi itku tulla... ei kuitenkaan tullut.. en ainakaan myönnä.

HCT, ©Poppis Suomela

En ole koskaan treenannut mitenkään tavoitehakuisesti, vaikkakin paljon on tullut vuosien saatossa liikuttua. Kiipeily on aina ollut enemmänkin osana elämää ja sitä on tullut tehtyä sen enempää treenaamatta. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kiipeilyn merkeissä on tullut touhuttua ja treenattua paljon myös peruskuntotreeniä. Varsinkin pidemmät vuoristoreissut ovat motivoineet vähän lenkkeilemään enemmän. Siten peruskunto on pysynyt kohtalaisen hyvänä.

Viime vuonna kesän alussa, Bodom trailin, jälkeen päätin koittaa että mitä tapahtuisi jos juoksemista alkaisi harjoittelemaan vähän systemaattisemmin, kuitenkin niin että homma pysyy mukavuustasolla. Sain yhteyden valmentajaan, jonka kanssa suunnittelimme vähän treenejä kesälle. Kesä meni pyristellessä, ja muutama kisa juostessa. Syksyllä oli aika aloittaa systemaattisempi treenaaminen kesää 2016 varten. Talven treenasin melko kovaa ja kieltämättä välillä meinasi silloinkin itku yllättää. Vetoja, kiihtyvävauhtisia lenkkejä, pitkiä lenkkejä ja kaikkea niitten väliltä.

Pyhä Tunturimaraton © Jaakko Posti

Hieno huomata että kun treenaa, niin se todella tuottaa tulosta. Juoksussa sen huomaa hyvin. Kaikki ne raastavat harjoitusohjelmaan suunnitellut lenkit tekivät tehtävänsä. Kevään Bodom traililla ajasta lähti viimevuoteen verrattuna 15 minuuttia. Seuraavana vuorossa oli Karhunkierros. Suureksi yllätyksekseni saavuin kuuman ja raskaan juoksun jälkeen kahdeksantena maaliin. Aika olisi voinut olla parempi, mutta paahtava kuumuus teki tehtävänsä. Nyt näytti siltä että jotain oli tehty oikein.

Pyhä Tunturimaraton © Jaakko Posti

Kesällä mulla oli oikeastaan kaksi pääkisaa, joissa halusin pärjätä. Ensimmäinen niistä oli Nuts Pallas, n. 55km. juoksu heinäkuun puolessa välissä. Sain karhunkierroksen jälkeen hyvin kilometrejä sisään ja se näytti toimivan kisassa. Keliksi pallakeslle osui ensituntumalta lähes katastrofaalisen kova kylmä tuuli ja vaakasuora sade. Loppupeleissä tuo keli ei ollut ihan niin paha mitä annettiin olettaa vaan juoksemiseen mun mielestä mitä parhain. Ensimmäistä kertaa elämässäni juoksin näin pitkän matkan oikeastaan ilman mitään ongelmia. Kaikki toimi ja maalissa oli hyvä olo.

Pallakselta löysin kilpaa juoksemiseen jonkinnäköisen uuden fiiliksen. Huomasin että yksi suurimmista lopputulokseen vaikuttavista tekijöistä on se, minkälaisella fiiliksellä juoksun saa vedettyä läpi. Varmasti yksi merkittävä tekijä myös mentaalisella puolella on, miten hyvässä fyysisessä kunnossa olet. Jos on hyvä mieli juostessa niin sitä jaksaa tehdä, ja jotta sulla olisi hyvä mieli juostessa sun pitää olla hyvässä kunnossa. Merkittävänä tekijänä pitkillä matkoilla on mielen lujuus. Se, miten saat ajatuksen siirrettyä synkemmästä johonkin aurinkoisempaan. Mä en oo itse ainakaan vielä juossut yhtään matkaa jossa niitä synkempiä ajatuksia ei olisi tullut kertaakaan, mutta usein pienen ajatustyön tuloksena ne saa siirrettyä jonnekin takaa-alalle ja taas jalka nousee.

Nuts Pallas © Onevision: J. Saastamoinen

Toinen kesän, tai oikeammin siinä mentiin jo syksyyn, päätavoitteista ja onnistuneista juoksuista oli Vaarojen maraton Kolilla lokakuun alussa. Koli on mulle siinä mielessä spesiaali paikka, että olen viettänyt sielä lähes kaikki lapsuuteni kesät kesämökillämme isovanhempieni kanssa. Osallistuminen vaarojen maratonille on pyörinyt mielessä siitä asti kun joskus kuulin siitä vuosia sitten. Viime vuonna onni potki ja sain viime tingassa paikan kilpailuun. Se oli hieno kisa.
Tänä vuonna paikka tuli suoraan arvonnassa ja lähdin hyvillä mielin kisaan. Edellisestä blogitekstistä voi lukea tarkemmin miten homma meni. Sain taas hyvän määräviikon alle ja juoksu kulki kuin siivillä. Reitti oli viime vuotta mahtavampi ja ylämäki ei loppunut ihan heti kesken.

Nuuksioclassic © Onevision: J. Saastamoinen

Olen kesän aikana löytänyt vähän heikkouksia ja vahvuuksia omasta juoksustani. Alkukaudesta alamäet olivat tuskaa, mutta ylämäissä sain eroja kurottua umpeen. Tasaisen juokseminen on pikkuhiljaa parantunut alkukaudesta, mutta siinä on vielä tekemistä. Jos mulle parhaiten soveltuvaa reittiä miettii, niin tuo Kolin mäkinen maasto oli todella lähellä sitä. Tulevalla treenikaudella täytynee keskittyä hieman enemmän noihin heikkouksiin, kuitenkaan unohtamatta kokonaisuutta. Helposti kun alkaa treenata liikaa heikkouksiaan, ne aikaisemmin vahvoina olleet puolet heikkenevät.

Luultavasti viimeisenä tän kauden kisana juoksin siis Helsinki City trail puolimaratonin. Ensiluokkaisesti hoidettu tapahtuma, ainutlaatuisessa polkukohteessa pääkaupunkimme sydämessä siivitti vauhdin kodilleen. Sain juostua vielä yhden täydellisen juoksun ennen treenikautta. Puolimaraton on matkana raastava. Täytyy koko ajan juosta vähän, tai vähän enemmänkin, kovempaa kuin mikä tuntuu hyvältä. Toisaalta on kyllä hienoa kun juoksussa on vauhtia mukana. Varsinkin metsässä kiemuraisia polkuja pujotellessa se on todella hienoa touhua.

Maalifiiliksiä Nuuksiossa ©Katri K.

Kilpajuoksussa on nautinnollista analysoida muiden juoksua kun oma juoksu kulkee, odotella sopivaa iskupaikkaa ja sen tullessa kiristää juuri sen verran vauhtia että kilpakumppani jää. Sen verran kisamieltä täytyy olla. Mikäli oma juoksu ei kulje, ei edellämainitussa seikassa ole yhtään mitään nautinnollista ja kisamieli on todella kaukana.

Tää on ollut kaikkiaan yksi niistä hienoimmista kesistä. Olen onnellinen että oon löytänyt juoksemisen osaksi elämääni. Olen huomattavasti paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Olen tavannut paljon uusia ystäviä sekä kilpakumppaneita ja saanut houkuteltua vanhoja kavereita juoksun pariin. Erityismaininnan parhaana kilpakumppanina saa Tuomas Keisteri jonka kanssa ollaan taisteltu koko kausi tiukkaakin tiukemmilla piste-eroilla. Kaikki kilpailut ovat olleet todella hyvin järjestettyjä ja kaikin puolin hienoja tapahtumia. On todella hienoa huomata miten juosku, varsinkin polkujuoksu saa ihmiset kokoontumaan yhteen ja innostaa niin monia ihmisiä aloittamaan säännöllisen liikunnan harrastamisen.
 
Taas on talvi aikaa treenata. Sehän kaikessa uudessa motivoi jatkamaan, kun huomaa koko ajan kehittyvänsä huimin harppauksin. Voin sanoa että aika paljon varmemmin ottein, ja rauhalisemmin mielin lähdin syksyn Helsinki City trailille, jos vertaa siihen, millä mielin lähdin juoksemaan kauden ensimmäistä kisaa Bodomilla muutama kuukausi sitten. Ensi kesän tavoitteita ei ole vielä suunniteltu, eikä lyöty lukkoon. Päällimmäisenä tavoitteena voisi kuitenkin lähtökohtaisesti pitää sitä, että mihin tahansa kisaan osallistunkaan, juoksen hymyssä suin ja nauttien, niinkuin olen tänäkin kesänä parhaimmat juoksuni juossut.

Kustavin Lohihölkkä ©Vilma B.

Vaarojen maraton 2016

3.10 oli aika pistää tämän vuoden maratonkausi paketiin. Mikäs olisikaan parempi paikka laittaa kausi pakettiin kuin Vaarojenmaraton Kolilla. Nuuksion jälkeen sain pari hyvää juoksuviikkoa ja yhden hyvän lyhyemmän kisan pakettiin ja pikkuhiljaa alkoi taas tuntumaan siltä että juoksukunto ja askelten keveys alkaa löytymään.

Meidän tiimiä: Tuukka, Olli, Henu ja Polkuraketti Remu

Pari viikkoa sitten osallistuin elämäni toiseen sileäpuolikkaaseen Ruissalojuoksuissa. Sovin kaverin kanssa että lähdetään yhdessä juoksemaan rennosti. Niin me lähdettiin muun porukan mukana painelemaan pitkin ruissalon teitä. Alussa koitettiin pitää about vitosen vauhtia mutta jotenkin vauhti pikkuhiljaa kiihtyi ja viimeinen kilsa meni noin 3.40 vauhtia. Lopuaika ~1.34 on itse asiassa mun ennätys kun 2012 juoksin 1.35.

Pystymetsää

Noh. Viimeviikon torstaina lähdettiin ajelemaan kohti Kolia Ollin kanssa. Perjantaina tutustuttiin suomen pisimpään luolaan ja käytiin vähän verkkaamassa. Illalla haettiin vielä laput ja käytiin syömässä hotellilla. Tällä kertaa meillä oli isompi porukka joka kokoontui pikkuhiljaa perjantain kuluessa Niinilahden lomamajojen vuokramökkiimme, jota voin muuten suositella. Mukavat mökit kauniissa järvimaisemassa.

Kova tuuli ja pilviharso tekivät kisa-aamusta kauniin

Lauantai-aamu valkeni kirkkaana ja huonosti nukutun yön jälkeen siirryttiin lähtöalueelle hotellille. Osa porukasta oli lähtenyt jo seiskan aikaan omalle taipaleelleen ja meidän lähtö oli ysiltä. Vedettiin lämppärijuoksu katsomaan Ukkokolin kansallisamaisemaa. Auringon paistaessa valaisten alapuolella leijailevia pilviä, maisema oli yksi niistä siisteimmistä tänä vuonna.

Lähdössä tunnelma oli tiivis. Torvi soi ja väkimassa tunki kaposelle polulle. Sijoituin ihan hyvin heti kärjen taakse. Ensimmäiset kymmenisen kilsaa menikin siinä todella kevyellä askeleella. Ainoastaan vasemman jalan etureidessä tuntui pientä kipua mutta sei sen kummemmin häirinnyt menoa. Saavuin Kiviniemen väliaikapisteelle puolentoista tunnin juoksun jälkeen. Meno tuntui yllättävän kevyeltä. Kävin kesällä juoksemassa koko reitin kahdessa osassa ja osasin jotenkin varautua loppureitin mäkisyyteen. Tänä vuonnahan reittiä oli muutettu entistä mäkisemmäksi ja oikeastaan lopussa tulee vasta ne mehukkaimmat mäet.

Ensimmäiset kolmekymmentä kilsaa meni siis sen kummempaa ihmettelemättä. Jalka tuntui kevyeltä ja sain enuja sisään tarpeen mukaan. Toisen juomapisteen jälkeen alkoi siis täysin uusi reitti ja heti vastassa olikin varsin pitkä mäki, tai mäkiä. Oikeastaan koko loppureitti oli joko ylä- tai alamäkeä, pitkää sellaista. Vielä lopussa koukattiin loppusuoran kautta hotellin kulmalla ja sen jälkeen alas satamaan ja sama vanha mehukas loppumäki. Pääsin maaliin kelvollisesti viidentenätoista ja aikaa juoksuun kului 10 minuutia enemmän kuin viime vuonna.

Maalissa väsyneenä mutta onnellisena täydellisen juoksu jälkeen

Koko juoksu meni varsin vaivattomasti. Tai siis olihan se raskas, sitä ei varmastikkaan kukaan mene kieltämään. Kuudesta tämän kesän Buff trail tour kisasta johon olen osallistunut, oli tämä selkeästi raskain koettelemus ja toisaalta myös omasta mielestäni paras niin reitillisesti kuin maisemallisestikin. Hyvä että mäet ei lopu heti kesken.

Tuukka ja Remu saapuvat maaliin hyvissä voimissa

Ensi lauantaina on luvassa vielä pyrähdys pääkaupunkimme ytimessä Helsinki City trailin merkeissä. Jos viimevuoden merkit pitävät yhtään paikkaansa, luvassa on erinomaisesti järjestettävä kisa sijaintiinsa nähden yllättävän hyvillä poluilla. Johan tässä alkaa kisahammasta kolottamaan.