Vaarojen maraton 2016

3.10 oli aika pistää tämän vuoden maratonkausi paketiin. Mikäs olisikaan parempi paikka laittaa kausi pakettiin kuin Vaarojenmaraton Kolilla. Nuuksion jälkeen sain pari hyvää juoksuviikkoa ja yhden hyvän lyhyemmän kisan pakettiin ja pikkuhiljaa alkoi taas tuntumaan siltä että juoksukunto ja askelten keveys alkaa löytymään.

Meidän tiimiä: Tuukka, Olli, Henu ja Polkuraketti Remu

Pari viikkoa sitten osallistuin elämäni toiseen sileäpuolikkaaseen Ruissalojuoksuissa. Sovin kaverin kanssa että lähdetään yhdessä juoksemaan rennosti. Niin me lähdettiin muun porukan mukana painelemaan pitkin ruissalon teitä. Alussa koitettiin pitää about vitosen vauhtia mutta jotenkin vauhti pikkuhiljaa kiihtyi ja viimeinen kilsa meni noin 3.40 vauhtia. Lopuaika ~1.34 on itse asiassa mun ennätys kun 2012 juoksin 1.35.

Pystymetsää

Noh. Viimeviikon torstaina lähdettiin ajelemaan kohti Kolia Ollin kanssa. Perjantaina tutustuttiin suomen pisimpään luolaan ja käytiin vähän verkkaamassa. Illalla haettiin vielä laput ja käytiin syömässä hotellilla. Tällä kertaa meillä oli isompi porukka joka kokoontui pikkuhiljaa perjantain kuluessa Niinilahden lomamajojen vuokramökkiimme, jota voin muuten suositella. Mukavat mökit kauniissa järvimaisemassa.

Kova tuuli ja pilviharso tekivät kisa-aamusta kauniin

Lauantai-aamu valkeni kirkkaana ja huonosti nukutun yön jälkeen siirryttiin lähtöalueelle hotellille. Osa porukasta oli lähtenyt jo seiskan aikaan omalle taipaleelleen ja meidän lähtö oli ysiltä. Vedettiin lämppärijuoksu katsomaan Ukkokolin kansallisamaisemaa. Auringon paistaessa valaisten alapuolella leijailevia pilviä, maisema oli yksi niistä siisteimmistä tänä vuonna.

Lähdössä tunnelma oli tiivis. Torvi soi ja väkimassa tunki kaposelle polulle. Sijoituin ihan hyvin heti kärjen taakse. Ensimmäiset kymmenisen kilsaa menikin siinä todella kevyellä askeleella. Ainoastaan vasemman jalan etureidessä tuntui pientä kipua mutta sei sen kummemmin häirinnyt menoa. Saavuin Kiviniemen väliaikapisteelle puolentoista tunnin juoksun jälkeen. Meno tuntui yllättävän kevyeltä. Kävin kesällä juoksemassa koko reitin kahdessa osassa ja osasin jotenkin varautua loppureitin mäkisyyteen. Tänä vuonnahan reittiä oli muutettu entistä mäkisemmäksi ja oikeastaan lopussa tulee vasta ne mehukkaimmat mäet.

Ensimmäiset kolmekymmentä kilsaa meni siis sen kummempaa ihmettelemättä. Jalka tuntui kevyeltä ja sain enuja sisään tarpeen mukaan. Toisen juomapisteen jälkeen alkoi siis täysin uusi reitti ja heti vastassa olikin varsin pitkä mäki, tai mäkiä. Oikeastaan koko loppureitti oli joko ylä- tai alamäkeä, pitkää sellaista. Vielä lopussa koukattiin loppusuoran kautta hotellin kulmalla ja sen jälkeen alas satamaan ja sama vanha mehukas loppumäki. Pääsin maaliin kelvollisesti viidentenätoista ja aikaa juoksuun kului 10 minuutia enemmän kuin viime vuonna.

Maalissa väsyneenä mutta onnellisena täydellisen juoksu jälkeen

Koko juoksu meni varsin vaivattomasti. Tai siis olihan se raskas, sitä ei varmastikkaan kukaan mene kieltämään. Kuudesta tämän kesän Buff trail tour kisasta johon olen osallistunut, oli tämä selkeästi raskain koettelemus ja toisaalta myös omasta mielestäni paras niin reitillisesti kuin maisemallisestikin. Hyvä että mäet ei lopu heti kesken.

Tuukka ja Remu saapuvat maaliin hyvissä voimissa

Ensi lauantaina on luvassa vielä pyrähdys pääkaupunkimme ytimessä Helsinki City trailin merkeissä. Jos viimevuoden merkit pitävät yhtään paikkaansa, luvassa on erinomaisesti järjestettävä kisa sijaintiinsa nähden yllättävän hyvillä poluilla. Johan tässä alkaa kisahammasta kolottamaan.