Wednesday, February 21, 2018

Ne pienet hetket

On jännää miten pienet ja mitättömältä tuntuvat fiilikset voivat nousta niin suureen merkitykseen. Vuosien saatossa mieleeni on kertynyt paljon hienoja muistoja kiipeilyn ja juoksun parista. Nämä pienet muistot voivat tapahtumahetkellä tuntua mitättömältä ja jopa epämiellyttäviltä kokemuksilta mutta jälkeenpäin ajateltuna ne tekevät koko harrastamisen hienouden ja motivoivat tekemään lisää. Muistelin viimevuosilta viisi muistoa jotka on jäänyt erityisesti mieleen. Tällaisten hetkien takia sitä jaksaa päivästä toiseen lähteä poluille. Jokainen lenkki, paikasta riippumatta, voi olla hetki uusille elämäni hienoimmille kokemuksille.


1.
Pienen pieni kuunsirppi siintää himmeänä kirkkaalla tähtitaivaalla, jonka kaupungin valot saa hohtamaan hennon punertavana. On ehkäpä tähänastisen talven kylmin ilta. Aurajoen jää paukkuu ja rätisee kun kylmenevä ilma saa sen halkeilemaan. Äänet kuulostavat välillä jopa pelottavalta, mutta tiedän että jalkojeni alla on ainakin parikymmentä senttiä kovaa jäätä. Vaikka olen vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, on erämaisen rauhallista. Hetki saa askeleen kevenemään entisestään. Kyllä talvi on vaan hieno.
kuva: Matti



2.
Aavikkomaisen karua maisemaa keskellä Atlantin valtamerta. Suuret aallot vyöryvät kalliorantaan ja niiden jyrinä rentouttaa mielen lähes meditatiivisella monotonisuudellaan. Askel kulkee rantakallioilla ja lapsenomainen uteliaisuus motivoi juoksemaan poukamasta toiseen. Mielenkiintoista tietää mitä seuraavien kallioiden takana on. Täälläkin tuntuu kuin olisin yksin, vaikka vain parin kilometrin päässä on turistikeskuksia ihmisvilinöineen.
kuva: Matti

3.
Uskomaton fiilis. Juoksu kulkee kuin siivillä. Olen viimeiset parikymmentä kilometriä odottanut seinää, joka katkaisisi menemisen riemun ja nyt saavutan jo asfalttitien. Näen edellä olevan tutun juoksijan vaaleansinisen liivin suoran päässä. Saan virtaa kiihdyttää askelta entisestään. Aamulla ennen lähtöä oli kaukaisena haaveena saada ehjä juoksu kasaan ja nyt olen tunnin edellä viimevuotista aikaani. Hoen mielessäni kisanjärjestäjän iskulausetta, "elämäsi paras juoksu". Se tässä on nyt kyseessä. Maaliviiva ylittyy ja olen häkeltyneen onnellinen.


Kuva: Onevision

4.
Kova vastatuuli riepottelee tuulitakkia ja ylämäki tuntuu loputtomalta. Sen jälkeen oleva yhtä loputon alamäki houkuttelee jatkamaan. Jotenkin tuulikin laantuu. Alamäkijuoksu alppipoluilla on hienointa. Sen olen oppinut viimeisten päivien aikana. Aamupala ja ensimmäiset kilometrit kankeilla jaloilla aamupalaa sulatellen. Pikkuhiljaa keho lämpiää ja kilometrit muuttuvat kymmeniksi kilometreiksi maisemia hämmästellen. Jossain vaiheessa väsyttää, täytyy syödä. Väsymyksen voittaa endorfiinihuuruinen juoksemisen ilo. Lisää ylämäkeä ja sen jälkeen alamäkeä. Illalla syödään niin paljon kuin suinkin pystyy ja aikaisin nukkumaan jotta seuraavana päivänä jaksaa toistaa päivän ohjelman.
kuva: Matti


5.
Loppunousu satamasta Kolin hotellille aamulla kello 6. On kylmä. Viimeisten kymmenen kilometrin aikana joka ainut askel on tuntunut vasemmassa jalassa samalta kuin sitä sahattaisiin irti. Väsymys painaa ja edessä oleva mäki on uuvuttava. Välillä ajatus lähtee harhailemaan muihin maisemiin ja havahdun juuri ennen kaatumista. Ajatus tämän surkeuden päättymisestä ja kisan keskeyttämisestä nousun laella on houkutteleva. Astun sisälle huoltotilaan ja saan lämmintä keittoa eteeni. Keksejä ja kuppi kahvia. Varma päätös keskeyttämisestä alkaa sulaa mielestä ja päättäväisyys jatkaa korvaa sen. Juokseminen tuntuu nautinnolliselta. Väsymys on tiessään.
kuva: Matti











No comments: