Sunday, July 24, 2011

Buoux


Istun Helsinki-Vantaan lentokentällä ja odottelen bussia kotiin. Se lähtee vajaa tunnin päästä joten tässä ehtii hyvin kirjoitela viime viikon tapahtumat.


Kuten jo taisin mainita, sää Alpeilla oli kovin sateinen joten päätimme vuokrata auton viime sunnuntaina ja suunnata kohti etelää.  No, auto saatiin maanantai aamuna ja lähdettiin ajamaan, vailla määränpäätä, suuntana etelä.Matkaan lähti Suomalaisen nelikon lisäksi Kanadalaisvahvistus Aileen. Hankittiin topot koko Etelä-Ranskan alueelle joten suurimmaksi vaikeudeksi jäi vain valitseminen mitä hienoimpien kallioiden väliltä. Matkalla ajatus suuntautui Buouxin suuntaan, lähinnä sen legendaarisen maineen vuoksi.


Buoux sijaitsee Hieman Marseillesta pohjoiseen Aptin kaupungin läheisyydessä. Kun päästiin perille mentiin heti lähettämään. Uskomatonta pokettivääntöä ja jokaisen kiipeilykerran päätteeksi ihmeteltiin kiipeilyn hienoutta ja jokainen reitti oli aiva helvetin siisti. Illalla löysimme lopulta etsinnän jälkeen leirintäalueen Bonnieuxin kylästä, hieman Buouxista länteen. Meillä oli vain kaksi pientä telttaa joten herrasmiehinä annoimme Aileenin Bivittää ulkosalla. No oli sillä bivypussi ja Ski stationilta lainattu filtti, mut aamun valjetessa ukkossateen merkeissä kävi hieman sääliksi kun me oltiin kuivassa teltassa. No ei se tainnu haitata:)


Seuraavat päivät aina eiliseen saakka kiivettiin Buouxissa. Ensin oli tarkotus mennä myös Verdoniin mut ei sit jaksettu lähtee. Buouxissa riitti viideksi kiipeilypäiväksi ihan tarpeeksi tekemistä. Paljon poketteja, pystysuoraa, päällekaatuvaa, släbiä ja mahtavia reittejä. Taas tuli todettua muuten että släbit eteläranskassa on todella vaikeita verrattuna pystympään lähetykseen.


Eilen illalla ajetttiin Geneveen jossa me laurin kanssa hypättiin pois kyydistä ja muut jatko takasin sateiseen Chamonixiin. Löydettiin pitkän etsinnän jälkeen sopivan hintainen hotelli ja lauantai vietettiin Genevessä.








Bonnieux

Koko tiimi

Jotenkin tuntui hieman haikealta jättää aurinkoinen Etelä-Ranska ja muutenkin olisi ollut kyllä kiva jatkaa vielä alppikiipeilyäkin. Mut Toisaalta on kyllä kiva tulla nauttimaan Suomen kesästäkin hetkeksi ennen kuin työt taas viikon päästä koittaa. Kaiken kaikkiaan matka on ollut mahtava. Tietysti olisi ollut mukavampi saada alpeilla enemmän aikaan mut kelleille ei voi kauheesti mitään. Ja Etelä-Ranskassa oli kyllä todella hyvää lähetystä.....Suosittelen..

No comments: