Jännitys kasvaa

Puoli vuotta kuluu nopeasti. Ensi viikolla istun tähän aikaan toivottavasti helikopterissa matkalla pohjoiselle Inylchek-jäätikölle. Täytyy myöntää että pikkuhiljaa alkaa matka jännittää. Kaiken pitäisi olla kunnossa mutta jostain mieleen kiirii pieni epäilys, että mitä jos ei olekaan. Jos vaikka joku matkustusasiakirja puuttuu tai jos vakuutukset ei ole voimassa.
Olen nyt koittanut tsekkailla nämä asiat kuntoon, että voi sitten rauhallisin mielin nousta koneeseen. Luultavasti kuitenkin hermostuneisuus vaan kasvaa matkan lähestyessä, ja helpottaa toivottavasti viimeistään Tien shan-vuoriston syleilyssä. Kaikenlaista pientä muistamista ennen lähtöä on. Pitää hankkia lääkkeitä, ostaa kaikkea pikkusälää ja sitten vielä miettiä, mitä ottaa matkaan. Olen tässä kevään aikana koittanut muodostaa pientä listaa kaikista tavaroista joten eiköhän ainakin suurin osa tarpeellisesta tavarasta lähde mukaan. Ainakin sen verran että kiipeily onnistuu.

Keskiviikkona lennän siis Istanbulin kautta Alma Ataan, josta Kan tengrin porukka tulee mut hakemaan. Torstaina aamulla shopautetaan eväitä ja ajetaan muutama sata kilometriä autolla Kara-karan leiriin 2800 metrin korkeuteen. Siellä aklimatisoidun perjantain kiiveten ympäröiville kukkuloille, joista korkein on muistaakseni hieman yli neljä kilsaa. Lauantaina, jos sää sallii, koittaa helikopterilento jäätikölle. Aika kova nousutahti, toivotaan että elimistö ehtii sopeutumaan.
Seuraavat vajaa kolme viikkoa onkin varattu sitten Khan tengrin kiipeämiseen. Viime kerrasta muistan kuinka oli jotenkin raskasta olla jäätiköllä niin pitkään näkemättä muita värejä kuin valkoista, mustaa ja harmaan eri sävyjä. Sitten kun lennettiin alas takaisin kaikki oli äärettömän värikästä.
Paluumatkalle lähdetään 15.8 tienoolla. Sama reissu kun menomatkalla paitsi käänteisessä järjestyksessä. Kotona mun pitäisi olla 19. päivä elokuuta.

Monenlaisia ajatuksia on ollut reissusta tässä viimeisen viikon aikana. Mitä järkeä on lähteä yksin maailman toiselle puolelle, maahan jossa puhutaan mulle tuntematonta kieltä, kiipeämään keskelle yhdestä maailman eristyneimmästä alueesta. Suurimmassa osasta asioista, mitä tässä maailmassa tehdään, ei ole kuitenkaan mitään järkeä, joten eiköhän tämäkin järjettömyys hoidu samaan laskuun.
Matka lähestyy ja jännitys kasvaa. Tämä jännitys ei kuitenkaan ole sellaista epämielyttävää tuskaisuutta vaan mukavaa kutinaa vatsanpohjassa sekä kasvavaa lähdön odotusta. Uuden seikailun odotusta.