Viikonloppu Olhavalla

Erämaan rauhallisuus. Ainoat äänet syntyvät tykkylumen pudotessa raskaana kuusen oksilta tai kun järven jäähän syntyy railo jännityksen purkautuessa paukahtaen. Lunta on paljon ja kaikki on valkoista. Iso kallioseinämäkin hohkaa kylmyyttään sen lämmön sijasta, jota se auringon säteiden siihen osuessa säteilee. Luonto on kuin jähmettynyt paikoilleen. 

Me päätimme uhmata tuota luonnon rauhaa ja suuntasimme kulkumme kohti Repoveden kansallispuistoa. Olhava sijaitsee Kouvolasta joitain kymmeniä kilometrejä pohjoiseen. Tampereelta oli kolmen miehen vahvuus, Lauri, Juha ja Henri, tullut paikalle jo pari tuntia aikaisemmin. Minä otin vielä Paulin mukaan Helsingistä, joten kokonaisuudessaan meitä oli viisi miestä liikkeellä. 

Matkalta evästä mukaan ja pian oltiinkin jo tutulla parkkiksella, josta on vielä kolmisen kilometriä  kävelyä kiipeilypaikoille. Tamperelaiset oli saaneet hyvät tulet laavulle ja siinä sitten illan mittaan paisteltiin makkarat, pistin teltan pystyyn ja valmistauduttiin seuraavan päivän koitoksiin. Oli mahtavaa taas nukkua ulkosalla. Lämmin makuupussi ja hyvä makuualusta takaa mahtavat unet. Toinen yö nukuttiinkin Mustalammenvuoren majalla jonka Luri oli vuokrannut. Omistaja on vaihtunut ja majaa on kunnostettu, ja nyt se on todell kelvollinen paikka viettää ilta jos toinenkin. Ainoa miinuspuoli sekä laavulla että majalla oli älyttömän kosteat polttopuut.

Olhavan talvikiipeily on pitkälti teknoamista, sekä massiivin aivan vasempaan laitaan, järveltä päin katsottaessa, tulee muutamia oikein kelpo jäälinjoja. Ehkä talvikiipeilyllisesti parempi mäki on Mustalammenvuori josta löytyy mixtapätkää jos jonkinnäköistä. 

Ensin kiivettiin olhavalta muutama linja ja illaksi siirryttiin Mustalammenvuorelle. Linjat siellä ovat pitkiä, jopa yli 50m. ja pääosin aika loivaa höystettynä muutamilla pystysuorilla portailla, mutta erittäin jännittävää. Kiipesimme Paulin kanssa kaksi pitkää linjaa joista kumpainenkin ansaitsee ainakin kaksi tähteä. Pisteenä iin päällä reiteillä oli paljon lunta ja sopivien hakunpaikkojen löytäminen oli varsin hankalaa. Ehkä paras kiipeilyfiilis oli kun kiipeisin lauantai-iltana otsalampun valossa loputtomalta tuntuvaa släbiä varmistuksena harvakseltaan kasvavat pienet puut. Rämpimistä 40cm. lumihangessa jyrkällä seinämällä, edelliseen varmistukseen 6m. matkaa, sopiva jännitys ilmassa, ympärillä on pimeää ja lunta sataa hiljalleen. mahtavaa.

Oli taas hieno pikku kiipeilymatka. Talvinen luonto on superrauhallinen ja kaunis. Tykkylumi muodostaa puiden oksille mahtavia lumimuodostelmia ja on hiljaista. Suosittelen kaikille jotka haluavat rauhoittua.

kamat pulkkaan ja menoksi

laatalla

Pauli jäiden kimpussa

Juhan mixtakulma

Olhavan massiivi

Lauri ja Henri

Lauri ja nimetön A3

Illanviettoa tuvalla

Mustalammenvuoren varmistus, vahva honka

Reiteillä oli paljon lunta ja linjojen löytäminen oli vaikeaa

Bongaa Mansen pojat

Tää mäki on nyt valloitettu

Ekat jääkiipeilyt

Jes, vihdoin pitkän odotuksen jälkeen pääsin ulos taas kiipeemään. Pitkä märkä alkutalvi ei ole ollut kovin suosiollinen talvikiipeilyä ajatellen. Mutta nyt on pakkasta, joka tarkoittaa, että vesi jäätyy ja se tarkoittaa, että pääsee jääkiipeilemään.

Lähdettiin Jarkon kanssa aamutuimaan ajelemaan kohti Saloa, mielessä poiketa ensin silpasmäkeen. Matkalta kahvia mukaan ja pian olimmekin jo perillä. Silpasmäki on mahtava paikka. Pisimmät reitit nousevat Etelä-Suomalaisittain poikkeuksellisesti yli kolmekymmentä metriä. Jäätäkin oli muodostunut, jopa sellaisiin paikkoihin jossa vain harvoin on jäätä. Tästä talvesta tulee tykki jääkiipeilytalvi jos vain pakkasta riittää. Ajateltiin aloitella rauhallisesti ja kiivettiin Pyhä Lehmä, Jarkon aikoinaan ensinousema yksi silpasmäen pisimmistä linjoista. Hienoa kohtalaisen helppoa kiipeilyä. Ei kuitenkaan niin helppoa ja jotenkin ihmetytti mitens saatoin viime keväänä seikkailukiivetä reitin ylös. No joka tapauksessa laitettiin myös yläköysi yhteen jääpätkään ja sahattiin sitä ylös kumpikin muutamia kertoja ja päätettiin hipsiä katsastamaan Angelniemi.

Angelniemeen tulee tänä vuonna jäätä...ja paljon!! Kiivettiin yks helppo jääpätkä ja sitten lähes legendaaarista Hessun reittiä. Varmaan meidän molempien ensimmäinen mixtanousu vuosien takaa jonka Hessu Suominen on joskus aikoinaan ensinoussut. Ihan hieno linja, ehkä hieman tiuhaan pultattu. 9 pulttia n. 12 metrin matkalla. Lopuksi praktiikkaa vasemman puoleisten jäiden kanssa, ylös ja alas jne.

Tästä talvesta näyttää tulevan jääkiipeilyllisesti mahtava. Nyt kaikki, kaivakaa hakut naftaliinista ja menkää kiipeemään!!

Niin ja muuten! Maksoin tänään varausmaksun Kazakstaniin. Eli nyt matka on siltä osin varma!

Silpasmäen massiivi. Jäätä on!

Köysitoverini Jarkko

Jarkko ilmestyy toppibulgen takaa.

Puikkoa syntyy pikkuhiljaa

Kuhankuono-Raisio

"Maanantai ja tiistai vapaana. Mitenkäs sitä vapaapäivänsä käyttäisi? Jos kävelsisin 40 km? Joo niinpä taidan tehdä."

Maanantai-iltana sain kyydin noin kolmekymmentä kilometriä Turusta pohjoiseen, Kuhankuonon retkeilyreitistön alkuun. Päivä kului muita hommia tehden ja pääsin vasta kuuden aikaan kävelemään. No pimeä on joka tapauksessa melkeen koko päivän ni ei haittaa. Iltapäivän aikana pakkanen pikkuhiljaa laski elohopeaa ja parkkipaikalla auton digitaalimittari näytti 15,5 astetta miinuksen puolella. Aika purevaa näin etelässä. Ilma oli kirkas ja täysikuu valaisi suuren katulampun lailla matkaani. Otsalamppu oli lähes hyödytön.

Kuhankuonon retkeilyreitistö sijaitsee suurimmaksi osaksi Säkylä-Yläne akselilla. Nimensä reitistö on saanut kuuden kunnan rajapyykistä joka sijaitsee Kurjenrahkan kansallispuistossa. Nykyisten kuntauudistusten myötä rajapyykki ei taida rajata enää niin montaa kuntaa mutta sielä se kuitenkin on. Kokonaisuudessaan reitistö pitää sisällään n. 300km merkittyjä polkuja. Minä päätin kävellä Raisioon. 

Matka alkoi joutuisaan. Jalka tuntui kevyeltä ja parin tunnin kävelyn jälkeen asetuin Vajosuon laavulle laittamaan evästä. Kello näyttikin jo miltei yhdeksää ja päätin yöpyä. Keittelin retkimuonaa, söin ja valmistauduin yöpuulle. Pakkanen oi edelleen kireä. Paksu untuvapussi ja uusi Neoair oli kuitenkin voittamaton yhdistelmä ja nukuin sikeät unet. Illalla huomasin että ainoasta kaasupullosta oli tiiviste mennyt ja kun keittimen otti pois kaasu virtasi ulos pullosta suihkuna. Aamulla sama juttu. Pidin keitintä koko yön pullossa niin oli vielä kaasua aamupalan tekemiseen, mutta lopulta jouduin laskemaan tuon kallisarvoisen aineen ilmoille. Ei siis enää lämmintä ruokaa ja koko päiväksi yksi ainoa proteiinipatukka ja koko ajan enemmän ja enemmän jäätyvää vettä. Aluksi kävely sujui sutjakkaasti. Kilometri taittui toisensa jälkeen. Maisemat oli kauniita eikä juuri muita ihmisiä näkynyt. Ruoattomuus ja nesteettömyys alkoivat kuitenkin vaivata jossain vaiheessa. Söin proteiinipatukan puoliltapäivin mutta matkaa oli vielä jäljellä yli varmaan puolet kokonaismatkasta. Hileinen vesi ei ollut omiaan sammuttamaan janoa. Jonkun tilkan otin silloin tällöin. Vihdoin pääsin Kullavuorelle josta muistin kesän maastopyöräilyjen perusteella matkan myllyyn ja päätepisteeseen olevan parin kilometrin luokkaa. Se olikin vielä kuusi kilometriä lisää ja jalat oli kohtalaisen tohjona päästessäni perille. Alotin kävelyn kahdeksalta aamulla ja perillä olin puoli kuuden aikaan illalla. 9,5h kävelyä käytännössä ilman taukoja.

Aika jännä reissu. Tuli taas opittua jotain uutta. Kaasupullot voi hajota ja Jetboilin kattilan kanssa nuotiosta ei ole paljoa apua. Ja sitten tää nesteytys juttu, ja sen tärkeys. Ja yllätys yllätys, ilman riittävää nestetankkausta elimistöstä näemmä häviää totaalisesti tehot. Lihakset rupeaa sattumaan, kävelystä tulee tuskallista, päässä sumenee ja kiukku iskee. Hipsin pikapikaa Nesteelle. Sämpylä, iso kola, kahvi ja suklaapatukka sisään ja elämä alkaa voittamaan. 

Mahtava reissu ja näitä lisää. Khan tengrillä touhutaan kanssa koko päivä ja varmasti sielläkin jossain vaiheessa on enut lopussa. On hyvä tutustua taas omaan kehoon ja siihen miten se reagoi erilaisissa olosuhteissa. On myös tärkeää huomata että varusteet toimivat talviolosuhteissa moitteettomasti. Esimerkiksi toi kaasupullojuttu. Luulen että se tiiviste vaan jäätyi auki, eli tapahtuneelta ois voinut vättyä lämmittämällä kaasupulloa etukäteen. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä reissu.

aamupalaa ja sitten kävelemään

Joku rahamies oli rakentanut itselleen järven keskelle korpea. Ihka oman järven jonne muilla ei ole asiaa!

Vuorikiipeilytreeniä tasamaalla

Vapaapäivä ja aurinko nousee pian lähes pilvettömälle taivaalle. Viikonloppu ja uusivuosi meni mökillä rauhallisissa merkeissä ja nyt on alkuviikko työskennelty. Aina iltaisin ja aamuisin on jäänyt aikaa treenaamiselle. Tällä hetkellä treenaamiseen menee aikaa viikossa noin 10-15 tuntia. Olen koittanut syklittää harjoittelua 3-4 päivän jaksoihin. 

Tosiasiahan on että mä en tiedä treenaamisesta juuri mitään. Enemmän mennään silleen tuntumafiiliksellä. Mutta kyllä se on aikasemminkin näyttänyt toimivan. 

Tärkeintä motivaation kannalta on, että harjoittelu on tarppeksi monipuolista. Esimerkiksi nyt menneen neljän päivän aikana olen treenannut seuraavasti: 

-Sunnuntai: metsälenkki mahdollisimman paljon mäkiä linkittäen, yhteensä 200 m vertikaalia ja horisontaalisesti vähän yli 10km, aikaa kului 1,5h.

-Maanantai: Boulderointia 1,5 h. ja pieni punttitreeni 0,5h jonka jälkeen 60min. intervalliohjelma kuntopyörällä

-Tiistai: Normi lenkki metsässä hieman yli tunti

-Keskiviikko: Mäkitreeni, tämä on tehokasta, nyt oli vuorossa 16 x 50m. vertikaalia hirvensalon hiihtokeskuksessa 18kg. reppu selässä. n.2h.

Tänään on siis ansaittu lepo ja kevyttä boulderointia.

Täällä eteläsuomessa ylämäkeenkävelyn treenaaminen ei oo kovinkaan helppoa. Korkein sopiva mäki taitaa olla Hirvensalon hiihtokeskus ja siellä korkeuseroa on huimat 50m. 

Mutta kyllä siinäkin saa hyvin sovellettua. Muutama viikko sitten aloitettiin 10 nousukerrasta ja joka viikko tulee yksi kerta lisää. Nyt mennään 16. kerrassa ja ens viikolla 17 kertaa jne. Ainakin kahtena viime vuotena toi on osoittautunut toimivaksi treeniksi myös isommille mäille. Helpompaa ois tietysti jos hirvensalossa nousisi vaikka 700 metrinen mäki. Ei tarttis ravata niin montaa kertaa. Mutta minkäs teet.

Pääasia tässä touhussa taitaa olla kuitenkin että hapenottokyvyn saa mahdollisimman hyväksi. Vuorilla suoritteet kestää niin kauan että ois hyvä jos reidet ei rupee hapottamaan ensimmäisellä sadalla metrillä. Esim. Khan Tengrin ykkös ja kakkosleirin väli on hyvin jyrkkää, välillä pystysuoraa, lunta ja jäätä 4500 metristä 5500 metriin joten just tollaista maastoa varten täytyy treenata. Korkeus asettaa myös oman haasteensa hapenottoon, joten olen järkeillyt että täytyy treenata reserviä tarpeeksi ni ei rupee hapottaan.

Tänä vuonna talvinen Turku ei ole kovin kuvauksellinen joten laitetaan muutama kuva kahdeksan vuoden takaa Khan Tengriltä

Reitti ykkös ja kakkosleirin välillä

Khan Tengri. Reitti kulkee selkeää harjannetta pitkin
oikeanpuoleiselle huipulle, pik Chapayevalle, josta kävellään
satulaa pitkin länsiharjanteelle jota pitkin kiivetään huipulle

Pohjoinen Inylchek-jäätikkö

Ykkösleiri